Naksoksen saarelta on löydetty kolme keskeneräiseksi jäänyttä suurikokoista kouros-patsasta, jotka ovat peräisin 500–600-luvuilta eKr.
Kouros(lausutaan kuros, kreikaksi κούρος, mon. κούροι) on arkaaisen kauden kuvanveistolle ominainen patsastyyppi, jossa atleettinen alaston nuorukainen on kuvattu edestäpäin seisovana, vasen jalka hieman oikeaa edempänä, kädet sivuilla ja vakaa katse suoraan eteen kohdistettuna.
Ensimmäisenä iltanani Naksoksella juuri ennen auringonlaskua teimme Konstantian ja Despoinan kanssa retken katsomaan Melanesin kylän lähellä olevia kahta kourosta. Kuin rakkailla lapsilla näilläkin patsailla tuntuu olevan monta nimeä. Muun muassa Melanesin kouros tai Flerion kourokset löytyvät nettilähteistä. Niiden toisistaan erottamiseksi puhutaan myös Flerion puutarhan kouroksesta ja louhoksen kouroksesta.
Kuten nimistä voi päätellä, toinen Melanesin kouroksista lepää vihannassa laaksossa puiden katveessa (ensimmäinen kuva). Toinen puolestaan sijaitsee mäen rinteessä kivilouhoksen luona (kuva alla).
Kivilouhoksen kouros
Noin kuusimetriset Melanesin kourokset ovat läheisen marmorilouhoksen tuotteita 600-luvulta eKr. Ne hylättiin maastoon, ja ne jäivät vaille lopullista hahmoaan.
Naksoksella on runsaasti hyvälaatuista marmoria, jota on louhittu antiikin ajoista alkaen. Kaivostoimintaa näkyy olevan vieläkin käynnissä.
Yhtenä selityksenä hylkäämiselle on pidetty kuljetuksen yhteydessä tapahtunutta särkymistä. Veistosaihiot kuljetettiin pois kaivokselta köysillä vedettävissä kelkoissa, joita liu’utettiin ohuiden marmorilevyjen päällä. Patsaat viimeisteltiin vasta niiden tarkoitetulla asennuspaikalla. Jos patsas siis särkyi kuljetuksessa, sen viimeistelyyn ei ollut haaskattu aikaa. Louhoksen lähellä olevan kouroksen kasvot ovat lohjenneet kokonaan pois. Niiden paikalla on jäljellä tasainen taulu.
Kivilouhoksen lähelle hylätty kouros. Etualalla on modernina aikana betoniin valetut patsaan keskeneräiset jalat. Keskellä itse kouros. Taustalla vuorenseinämässä näkyy toiminnassa oleva marmorilouhos.
Aihiot olisivat voineet saada tarkemmat inhimilliset piirteet ja kasvot. Toki siinä tapauksessakaan ne piirteet eivät olisi välttämättä meidän silmiemme eteen saakka säilyneet. Niin monille muinaisille kasvoille ajan kuluttava hammas on ollut armoton.
Deloksesta kertovassa jutussani mainittu valtaisa kouros, ns. Naksoksen kolossi oli louhittu myös tästä Melanesin marmorikaivoksesta.
Nimestään huolimatta Melanesin kourokset ei sijaitse ihan samannimisen kylän liepeillä. Järkevintä on saapua paikalle Melanesin ja Kinidaroksen väliseltä tieltä. Kouroksille vievän tien risteyksessä on opaskyltti.
Suurin Naksoksen maahan jätetyistä kouroksista sijaitsee saaren pohjoiskärjessä olevan Apollonaksen kylän lähellä. Apollonaksessa en lähtenyt tällä kertaa käymään pitkän ajomatkan ja rajallisen ajan vuoksi. Muinaiselle kivilouhokselle keskeneräisenä jäänyt patsas on yli kymmenmetrinen ja noin 80 tonnin painoinen. Sen parrasta on päätelty, että kyseessä olisi Dionysoksen patsas.
Naksos on Kykladien saariryhmän suurin ja vehrein saari. Se tunnetaan mytologiassa Ariadnen saarena. Ateenan kuninkaan poika Theseus surmasi Kreetalla Minotauros-hirviön ja selvisi takaisin hirviön labyrintista Kreetan kuninkaan tyttären Ariadnen lankakerän avulla. Paluumatkallaan kotiin hän jostain syystä hylkäsi mukaan lähteneen rakastettunsa Ariadnen Naksokselle.
Theseuksen loppumatka Ateenaankaan ei sujunut ihan täydellisesti. Hän unohti vaihtaa valkoiset purjeet laivaansa vastoin kuningasisälleen antamaansa lupausta. Isä tulkitsi mustista purjeista pojan saaneen surmansa ja heittäytyi mereen rantakalliolta. Dionysos sen sijaan otti Naksoksella Ariadnen morsiamekseen, ja Zeus kohotti Ariadnen jumalten joukkoon. Hänen kruunustaan tuli tähdistö taivaalle.
Myyttien lisäksi Naksoksella on vaiheikas historia esihistoriallisista kykladisen kulttuurin ajoista lähtien. Suuren vaikutuksen Naksoksen luonteeseen jätti venetsialaisvalta 1204–1564.
Vietin Naksoksella muutaman päivän kesäkuussa 2016 Kykladien saarikierroksellani. Paikallistuntemuksensa, majapaikan ja auton minulle tarjosi kreikkalaista vieraanvaraisuutta osoittaen ystäväni Konstantia. Tässä kirjoituksessa risteillään ympäri Naksosta historiaa tutkistellen.
Portára – Apollonin temppelin rauniot
Naksoksen kaupunkia mereltä lähestyttäessä ensimmäisenä matkalaista tervehtii puuttomassa niemennokassa seisova yksinäinen portti. Portárana tunnettu ovi on ainoa pystyssä oleva osa muinaisesta temppelistä.
Yleensä on katsottu temppelin olleen omistettu Apollonille, mutta myös Dionysoksen nimi on ollut mukana arvailuissa. Näin siksi, ettei temppelistä ole mainintaa säilyneissä kirjallisissa lähteissä. Sitä ei myöskään koskaan rakennettu valmiiksi.
Venetsialaisaikana temppelin kiviä käytettiin Naksoksen linnan ja kaupungin rakennustöihin, ja lopulta vain oven karmit jäivät jäljelle. Läheltä liippasi, etteivät nekin kadonneet pirstaleina taivaan tuuliin. Turkkilaisvallan aikana vuonna 1769 venäläinen sotalaiva yritti ampua portáraa, mutta kuula meni ohi.
Illan pimennyttyä oli mukavaa istuskella raunioilla ja ihailla valaistua portáraa ja toisella puolella Naksoksen kaupunkia.
Demeterin temppeli
Ei yhtään ihmetytä, että sadonkorjuun ja viljan jumalattarelle Demeterille omistettua temppeliä ympäröivät tänä päivänäkin viljavat pellot. Naksosta pidetään Kykladien vehreimpänä saarena. 500-luvulta eKr. peräisin olevan temppelin rauniot kohoavat Sangrín kylän lähellä keskellä kreikkalaiselle saarelle harvinaista näkyä: peltojen peittämää laaksoa.
Päivä oli aurinkoinen, mutta saimme Konstantian kanssa pidellä hiuksiamme kovassa tuulessa, kun nousimme temppelikukkulan laelle. Temppelin rauniot löydettiin 1940-luvun lopulla, ja paikalla ollut kappeli siirrettiin sivummas kaivausten tieltä.
Konstantia Demeterin temppelillä. Taustalla uudelleenrakennettu takaseinä.
Paikalta löytyneistä kivistä ja pylväänkappaleista on koottu osa temppelin rakenteista uudelleen. Naksoksen marmorista rakennettu Demeterin temppeli oli muodoltaan harvinainen: Pohjaratkaisultaan se oli lähes neliön muotoinen ja sen julkisivussa oli viisi pylvästä, mikä on harvinainen luku.
Venetsialaisten jäljillä
Jerusalemin sijasta Konstantinopolin valtaukseen ja kristittyjen keskinäiseen yhteenottoon päättynyt neljäs ristiretki jätti jälkensä myös Naksokseen. Venetsialaiset ristiretkiritarit muodostivat Kykladien saaristoon Naksoksen herttuakunnan, jonka pääpaikkana Naksos oli 1204–1566, turkkilaisvalloitukseen asti.
Tämän seurauksena Naksoksella on vieläkin roomalaiskatolisia ja osalla asukkaista on italialaisvaikutteisia sukunimiä. Venetsialaiset suvut ovat kuitenkin pitkälti sulautuneet kreikkalaisiin tai niiden edustajat ovat jättäneet Naksoksen.
Vielä 1950-luvun alussa kirjailija ja taiteentutkija Göran Schildt etsi täältä vanhojen italialaisperäisten sukujen edustajia ja löysikin joitakin, mutta aateliselämän loisto oli jo silloin haalistunut.
Katolisten asuinpaikkana toimi erityisesti kaupungin korkein kohta Kastro (linnoitus). Naksoksen venetsialaisen yläluokan historiaan pääsekin siellä tutustumaan Della Rocca-Barozzin kotimuseossa. Kiertelin 1900-luvun alkupuolen tyylisiksi jätetyissä huoneissa, ja katselin salin ikkunoista satamaan. Mistään mittavasta palatsista ei ollut puhettakaan. Paikka oli enemmänkin porvariskodin tyyppinen.
Aloin miettiä, että paikan täytyi olla sama, josta Schildt kirjoitti vuoden 1950 purjehduksestaan kertovassa Odysseuksen vanavedessä -matkakirjassa. Silloin paikka ei toki ollut vielä museo vaan kreivisuvun koti. Schildtit halusivat erityisesti löytää kaupungista venetsialaisen aatelin viimeisiä edustajia ja sattumalta törmäsivät ranskaa puhuneeseen Della Roccan kreivittäreen, joka kutsui heidät kotiinsa viinilasilliselle. Koska Odysseuksen vanavedessä on käännetty monille kielille, kysäisinkin asiasta museon henkilökunnalta. Schildt ei ollut tuttu, mutta hekin olettivat hänen käyneen juuri täällä. Talo on edelleen saman suvun omistuksessa. Kierroksen päätti lasillinen talon väkiviinaa, tsipuroa.
Fotodotiksen luostari
Venetsialaisaika näkyy Naksoksella myös arkkitehtuurissa. Erityisen silmiinpistäviä ovat tältä ajalta peräisin olevat linnamaiset tornit, joita on ympäri saarta.
Naksoksen torneista löytyy listaus esimerkiksi täältä.
Minä lähdin suosituksen mukaisesti katsomaan venetsialaiselta ajalta peräisin olevaa tornia saaren itäpuolelle Danakokseen. Tai tarkemmin sanottuna kyse oli arkkitehtuuriltaan tornimaisesta luostarista.
Olin kuitenkin tutkinut karttapuolta vähän huolimattomasti, koska painelin suoraan Danakoksen uinuvaan kylään, jossa näin vain muutaman ihmisen, mutta en mitään tornia. Siellä käveleksittyäni olin jo luovuttamassa, mutta Konstantia antoi puhelimessa ohjeita, mistä paikka löytyy.
Koska aika oli tässä vaiheessa jo vähän kortilla, ajelin autolla puolitoista kilometriä heinää kasvavaa kärrypolkua luostarin pihaan saakka välillä karjaportin avaten.
Perimätiedon mukaan luostarin perusti myrskystä selviytynyt bysanttilainen prinsessa kuudennella vuosisadalla paikkaan, josta näkyi ensimmäinen valo. Luostarin nimi Fotodotis tarkoittaa valontuojaa.
Vuosisatojen varrella luostarin ulkomuoto muuttui kolmilaivaisesta basilikasta linnamaiseksi torniksi. Viimeiset munkit jättivät luostarin 1900-luvun alussa, mutta luostarin juhlapäivänä 6. elokuuta paikalla vietetään uskonnollista juhlaa.
Ulkoapäin rakennuksesta saa ihan eri vaikutelman kuin sisältä. Kirkon kupoli jää kokonaan muurien peittämäksi. Vaikka paikka vaikutti ihan autiolta, ihme kyllä luostarissa oli vahtimestari paikalla.
Kirkosta on löydetty restauroinnin yhteydessä seinämaalauksia, joiden sanotaan olevan ikonoklastiselta kaudelta 800-luvulta. Tällöin Bysantin kirkossa oli virallisesti voimassa kuvakielto, mutta monet luostarit vastustivat kieltoa ankarasti. Täällä sitä oli kuitenkin ilmeisesti noudatettu, sillä seinämaalaukset olivat abstrakteja ornamenttejä. Nimenomaan elävien olentojen kuvaaminen oli kiellettyä.
Luostarin pihalle antaa viilentävän varjonsa valtava plataanipuu.
Irian temppeli
Pylväiden kappaleita eri aikakausilta
Viimeisenä päivänäni Naksoksella ennen iltapäivälaivan lähtöä Ateenaan ajoin muutaman kilometrin päähän Naksoksen kaupungista katsomaan Dionysoksen temppelin raunioita Iria-nimiseen paikkaan. Parkkeerattuani auton minua vastassa tyhjällä alueella näytti olevan vain vartiokoira, jolla onnekseni ei ollut mitään vierailuani vastaan.
Paikalla oli ollut kaikkiaan neljä eri temppeliä 800 eKr. alkaen. Tuhoutuneen pyhäkön tilalle oli aina rakennettu uusi ja hienompi, kunnes varhaiskristillisellä ajalla temppeli rakennettiin uudelleen basilikakirkoksi. Temppeli paikallistettiin 1982 ja alueella suoritettiin kaivaukset. Paljoa ei temppelistä ole jäljellä. Maassa näkyy peruskivet, ja muutama pylväänpala on nostettu pystyyn.
Kuten monet arkeologiset kohteet Kreikassa, Iriakin näytti jo paikkana viehättävältä ja olisi tehnyt mieli jäädä istuskelemaan pidemmäksikin aikaa puiden katveeseen, mutta oli aika palata kaupunkiin ja suunnata kohti Ateenaa.
