Napolin pääkallokultti

pääkalloja laatikoissa

Cimitero delle Fontanelle
Napoli
Vierailtu 17.4.2018

Kiinnostaisiko adoptoida pääkallo molemminpuolisen avunannon nimissä? Homma menee tiivistetysti näin: Sinä rukoilet vainajan sielun puolesta helpon kiirastulen takaamiseksi ja hoidat hänen pääkalloaan. Adoptoimasi sielu puolestaan voi auttaa sinua elämässä eteenpäin ja edistää vaikka lottovoiton osumista kohdallesi.

Olin huhtikuussa Saaran kanssa viikon Napolissa, jossa historiallista tutustumiskohteista ei todellakaan ole pulaa. Vesuviuksen purkauksen vuonna 79 hautaamista Pompejista ja Herculaneumista kirjoitan erikseen, mutta lämmittelyksi kerron vähän Napolissa elävästä kuolleiden kultista.

Nukke, Jeesus ja valtavasti pääkalloja

Kävimme katsomassa tämän kultin keskuspaikkaa, Cimitero delle Fontanellen hautausmaata, joka on 3000 neliömetrin kokoinen luola Materdein kaupunginosassa. Hautausmaa se ei oikeastaan ole sanan kirjaimellisessa merkityksessä, koska 40 000 vainajan jäännökset eivät ole haudattuina vaan pinoihin ja tasoille esille aseteltuina.

Päästäksemme paikalle siirryimme Napolin keskusta-alueelta bussilla lähemmäs ja kävelimme hautausmaalle köyhältä näyttävän asuinalueen halki.

Cimitero delle Fontanellen suola yleiskuvassa

Valtava luola muodostuu kolmesta toisiinsa yhdistetystä käytävästä, joiden korkeus on 10–15 metriä. Luolasto syntyi, kun täältä louhittiin tuliperäistä helposti leikattavaa tuffikiveä kaupungin rakennusmateriaaliksi 1600-luvulla.

Napolia koetteli ankara rutto vuonna 1656. Surmansa sai jopa 240 000 henkeä, mikä oli yli puolet kaupungin asukkaista.

Kuolleille piti löytää nopeasti hautapaikka, ja niinpä kaivosluolat otettiin käyttöön. Alueelle haudattiin tauteihin ja katastrofeihin kuolleita sekä kaupungin köyhiä nimettöminä vuoden 1837 koleraepidemiaan saakka. Cimitero delle Fontanelleen siirrettiin myös kirkkojen lattioiden alle haudattujen ruumiita, kun kirkkoihin tarvittiin tilaa uusille vainajille, sekä rakennustöiden yhteydessä maan alta löytyneiden luita.

pääkalloja

Napolilaisten keskuudessa eli käsitys, että nimettömänä haudatut vainajat jäivät hylätyiksi sieluiksi. Sama koski myös niitä, jotka oli siirretty pois nimetyistä hautapaikoistaan ja joiden luut oli vain heitelty sekalaisiin kasoihin. Hylättyjen sielujen surkeana osana oli jäädä kärsimään kiirastuleen, kun kukaan ei ollut rukoilemassa heidän puolestaan.

Luupino ja alttari
Tila tehokkaasti käyttöön luiden säilytyksessä

Jossain vaiheessa tulvavedet kuljettivat luolaan haudattujen jäänteitä valtavat määrät lähialueelle, josta niitä kasattiin takaisin luolaan. Tässä yhteydessä vain osa arviolta sadoistatuhansista ruumiista päätyi takaisin hautausmaalle. Vuonna 1872 pappi Gaetano Barbati järjesteli kunnioittavasti luolan pääkallot ja luut kasoihin ja rakensi pienen kirkkotilan luolaan. Pian alkoi syntyä outo tapa adoptoida pääkalloja.

Kiirastulessa olevien hylättyjen sielujen katsottiin olevan eräänlaisessa välitilassa maanpäällisen todellisuuden ja tuonpuoleisen välillä. Niihin voitiin olla yhteydessä unien kautta.

Kuvio meni näin: Elossa oleva ihminen saa unen välityksellä pyynnön vainajalta rukoilla hänen puolestaan. Pyyntöön vastaavan napolilaisen tehtävänä on löytää luolasta oikea pääkallo ja adoptoida tämä. Unen välityksellä tulee adoptoijan tietoon myös vainajan nimi. Pääkallolle viedään lahjoja, kuten kukkia, kynttilöitä ja rahaa, ja kallosta pidetään hyvää huolta muun muassa pitämällä se puhtaana. Toki kuolleen sielun asiaa edistetään myös rukouksin.

Vastineeksi vainajan sielu auttaa taivaallisten voimien kautta hyväntekijäänsä erilaisilla palveluksilla. Adoptoija voi pyytää vaikka terveyttä tai suojaa – ja yksi tyypillisin pyyntö on lottovoitto. Jokaviikkoinen lottoarvonta on napolilaisille tärkeä asia. Taivaallisen avun kautta voi siis ihan ilman ristiriitaa pyytää myös maallista mammonaa.

Kalloja laatikossa

Innokkaimmat laittoivat adoptoimansa pääkallon laatikkoon, jonka päällä luki hoitajan nimi, (Per Grazia ricevuta…, armosta vastaanottanut NN). Laatikko saatettiin laittaa lukkoon, ettei kukaan muu päässyt siihen käsiksi. Laatikoiden vuosiluvuissa näkyi paljon adoptoimisvuosia 1920–50-luvuilta, ei juurikaan sen jälkeen.

Pääkallo saatettiin myös hylätä, jos toivottua apua ei alkanut kuulua. Tällöin saattoi olla kyse siitä, että kallon adoptoija oli vahingossa valinnut väärän kallon eikä sitä, joka häntä oli unessa lähestynyt. Pitäisin virheen mahdollisuutta melko suurena, jos tuhansien kallojen joukosta pitäisi löytää se, jonka kanssa on unessa ollut kontaktissa.

Il capitanon kallo
Yksi tunnettu Cimitero della Fontanelleen liittyvä legenda liittyy ns. kapteenin pääkalloon (Il capitano). Yhden version legendasta voi lukea englanniksi tästä. Huomaa lottokupongit.

Pääkallokultin taustalla on tulkittu olleen roomalaisten aikainen esi-isien palvonta. Siihen laitettiin päälle kristilliset käsitykset kuolemanjälkeisistä tapahtumista, kuten kiirastulesta, ja niin vanha ja uusi yhdistyivät.

Erityisen suosittua kallojen adoptointi oli iäkkäämpien naisten keskuudessa.

Katolinen kirkko katsoi pitkään pääkallojen adoptointia sormien välistä, mutta viimein vuonna 1969 Napolin arkkipiispa julisti pääkallokultin fetisismiksi ja harhaoppiseksi ja määräsi Cimitero delle Fontanellen suljettavaksi.

Luolan suuaukko
Luolan suuaukko

Luukammiot pysyivätkin neljä vuosikymmentä suurelta yleisöltä piilossa, mutta 23.5.2010 alueen asukkaat valtasivat luolaston, ja saivat vaatimuksillaan kaupungin avaamaan hautausmaan jälleen yleisölle. Nykyään Cimitero delle Fontanelle on päivittäin avoinna ja sinne on vapaa pääsy. Pääkalloille tuodaan edelleen lahjoja, joista liikuttavimpia olivat jalkapallokortti ja pääkallolle tarjottu savuke.

Pääkallo ja tupakka

Monien pääkallojen päälaelle ja silmäkuoppiin on laitettu kolikot. Minulle jäi epäselväksi, mikä tämän käytännön tarkoitus on, mutta ilmeisesti näin voi ainakin osoittaa, että kallo on huomioitu ja hoidossa.

Jotenkin minulle jäi sellainen vaikutelma, ettei pääkallojen adoptointi ehkä nykyään ole enää ihan niin kuolemanvakavaa touhua kuin aikoinaan. Toki hautausmaahan käy nyt tutustumassa satoja turisteja päivittäin, mikä tuonee paikkaan karnevalistisempaa henkeä. Lahjoituksina tulee tavaroita, joita vierailijoiden taskuista sattuu löytymään. Ja kyllähän itsekin sijoitin lantin yhden kallon päälle.

Jalkapallokortti pääkallojen päällä

Joka tapauksessa napolilaisten suhde edesmenneiden kaupunkilaisten maallisiin jäännöksiin tuntuu varsin välittömältä. Kuolema ei ole piilotettuna vaan tulee lähelle. Se on kuin ystävä, jonka tuntee nimeltä. Joku josta pitää huolta ja jonka voi luottaa pitävän huolta sinustakin, nyt ja ikuisuudessa.

Piirrettyjä pääkalloja Purgatorio ad Arco -kirkon edessä
Keskellä Napolia Via dei Tribunali -kadulla pääkallokultti on vaikuttanut Santa Maria delle Anime del Purgatorio ad Arco -nimisessä kirkossa, jonka kellarista löytyy myös kalloja, jotka ovat toimineet taivaallisina välittäjinä.

 

Lähteitä

Morbid Anatomy -blogi

Enigmatic Traditions: : The Neapolitan Cult of the Dead

Wikipedia