1. Vettä saatiin vesijohdoista
Tuntuu jännältä ajatella, että Pompejissa käytettiin vesijohtovettä jo 2000 vuotta sitten, kun Suomessa vesijohdot yleistyivät vasta 1900-luvun aikana. Siihen aikaan elintasoero vaikkapa nykyisen Suomen alueella eläneisiin ihmisiin oli valtava. Toki Italian seudullakin kehitys taantui Rooman valtakunnan rapistuttua.
Pompejiin saatiin vettä Augustuksen aikana rakennettua akveduktia pitkin. Kaupungin sisällä vettä siirrettiin vesijohdoilla. Pienet vesitornit katujen kulmissa pitivät yllä painetta vesijohdoissa. Kaduilla oli julkisia vesilähteitä, joista vettä sai hakea ilmaiseksi. Omat vesijohtoliittymät oli vain rikkaimmissa taloissa. Myös kylpylöissä käytettiin akveduktin vettä.
Rikkaimmissakaan taloissa vesi ei tullut kuitenkaan esimerkiksi keittiöön tai vessaan, vaan sitä käytettiin suihkulähteisiin ja vesialtaisiin. Talousvetenä sekä varakkaat että köyhemmät käyttivät katoilta vesisäiliöihin kerättyä sadevettä. Useimmiten myös vessat huuhdeltiin ämpärissä olevalla vedellä likakaivoihin.
2. Aikansa heijastinteknologia helpotti pimeällä kadulla kulkemista
Merelle avautuvan Porta Marinan ja forumin välisellä kadulla on isojen katukivien väleihin aseteltu pieniä valkoisia kiviä. Nämä toimivat eräänlaisena alkeellisena katuvalaistuksena. Valkoisten kivien oli tarkoitus heijastaa kuunvaloa pimeässä. Ne olivat siis tavallaan nykyisin teiden varrelle asetettavien heijastintolppien vastineita.
Pompejin kaduille valoa antoivat myös öljylamput, joita oli yksityisten talojen ja liikkeiden ulkopuolella. Pimeällä liikkujien saattoi olla järkevää ottaa myös oma lamppu mukaan.
3. Suojatiet pitivät jalat kuivina
Pompejin kaduilla on yli 300 paikassa kadun ylittämiseen tarkoitettuja astinkiviä. Äkkiseltään katsottuna voisi luulla, että nämä ovat kulkuesteitä, betoniporsaiden tai estotolppien edeltäjiä. Astinkivet on kuitenkin suunniteltu niin, että hevosvetoiset kärryt pystyivät kulkemaan kivien välistä.
Kadut saattoivat lainehtia vedestä sateiden jälkeen ja myös talouksien ylijäämävesi ohjattiin kaduille, koska viemäriverkostoa ei ollut. Kadunylityskivet auttoivat siis jalankulkijoita pitämään jalkansa kuivina ja puhtaina.
4. Kotialttari antiikin aikana – ja Napolissa nykyään
Useissa Pompejin taloissa oli kotialttarit, joilla uhrattiin esi-isien hengille ja jumaluuksille. Luonteva paikka kodin suojelusjumalien alttarille eli larariumille oli talon pääoven vieressä.
Edelleenkin Napolissa näkyy talojen ulkoseinissä alttareita, joilla muistetaan edesmenneitä perheen jäseniä ja pidetään esillä pyhimysten kuvia.
Pyhien ja jumaluuksien nimet ovat muuttuneet, mutta kotialttari pitää pintansa.
5. Pink Floyd soitti keikan amfiteatterilla
Pink Floyd äänitti ja kuvasi Pompejin amfiteatterissa Live at Pompeii -live-dokumenttifilmin, joka julkaistiin 1972. Elokuva kuvattiin amfiteatterissa neljänä päivänä lokakuussa 1971 ilman yleisöä. Äänityksessä hyödynnettiin amfiteatterin luonnollista kaikua.
Bändin kitaristi-laulaja David Gilmour palasi konsertoimaan Pompejiin 2016, ja tällä kertaa konserttiin myytiin myös lippuja.
Antiikin aikana amfiteatteriin mahtui 10 000–15 000 katsojaa.
Katso tästä video kappaleesta Echoes (osa 1)
6. Suomalaiset ovat tutkineet perusteellisesti Marcus Lucretiuksen taloa
Pompejissa riittää tutkittavaa monista maista tuleville tutkimusryhmille. Suomalaiset ovat tutkineet huolella yhtä Pompejin taloista. Tutkimusryhmä teki talosta tarkan dokumentoinnin ja kolmiulotteisen mallinnuksen 2000-luvun alussa. Tutkijat selvittivät talon alueelta myös kaupungin tuhoutumisaikaa vanhempia rakennuskerrostumia.
Tutkimusten kohteena ollut Marcus Lucretiuksen talo oli vauras kaksikerroksinen pompejilaistalo. Sen omistajan nimi on päätelty seinämaalauksessa kuvatun kirjeen perusteella. Maalauksessa luki, että Marcus Lucretius oli Marsin pappi ja Pompejin neuvoston jäsen.
Talossa oli ylelliset seinämaalaukset, joissa käytettiin kalliita värejä: sinooperia ja Egyptin sinistä. Lattiat oli koristeltu taidokkaasti ja talon sisäpihalla oli veistospuutarha.
Neljättä tyyliä edustavien seinämaalausten teemana edustustiloissa oli viinin jumala Dionysos, teatteri ja kirjallisuus.
Talo kaivettiin esiin vuosina 1846–47. Maalaukset olivat vielä melko hyvässä kunnossa löydettäessä. Niistä on säilynyt piirroksia ja ensimmäisiä valokuvia 1860–70-luvuilta. 1800-luvulla talosta siirrettiin museoon 23 maalausta, ja myöhemmin on vielä siirretty lisää. Tämä oli hyödyllistä, sillä paikalleen jätetyt maalaukset ovat haalistuneet ja rapistuneet.
Talon hienoimpia tiloja ja maalauksia ei ollut mahdollista päästä katsomaan huhtikuussa 2018, kun vierailin Pompejissa.
Marcus Lucretiuksen talosta on kirjoitettu suomeksi kattava kirja Domus pompeiana – Talo Pompejissa (toim. Paavo Castren, 2008). Tässäkin kerrotut tiedot perustuvat tuohon kirjaan. Helsingin yliopiston Pompeji-projektin kotisivulta löytyy lisätietoa.
7. Pompeji on iso
Pompeji ei ollut Rooman valtakunnassa mikään suurkaupunki, mutta iso se silti on. Kaupunginmuurin sisäpuolinen alue on kooltaan noin kolme neliökilometriä. Käveltävää riittää; kaupungin laidalta toiselle on matkaa reilu kilometri.
Perusteelliseen Pompejiin tutustumiseen vierailija voisi hyvin käyttää monta päivää – tai monet tutkijat ovat toki käyttäneet koko työuransa vain jonkin tietyn kohteen tutkimukseen.
Napolin arkeologisessa museossa oleva pienoismalli mittakaavassa 1:100 kertoo Pompejin valtavasta koosta. Pienoismalli tehtiin pääosin 1861–79, mutta sitä täydennettiin vuoteen 1929 asti.
Malli on tehty erittäin tarkasti, ja jopa seinämaalaukset on toteutettu siihen yksityiskohtaisesti.
Pienoismalli tarjoaa ainoan säilyneen dokumentaation joistakin jo tuhoutuneista maalauksista.
8. Pompeji säilyy parhaiten maan alla
Pompejin kaupunginmuurien sisäpuolisesta alueesta noin 2/3 on kaivettu esiin tähän päivään mennessä.
Toistaiseksi uusien alueiden suurimittainen kaivaminen on pysähdyksissä. Arkeologit ovat päättäneet, että uusien löytöjen kaivamisen sijaan nyt keskitytään jo kaivettujen alueiden perusteellisempaan tutkimiseen, dokumentointiin ja säilyttämiseen.
Maahan hautautuneena Pompeji säilyy pitkään, mutta esiin kaivetut alueet rapistuvat. Tutkijat haluavat säästää kaivettavaa tulevillekin sukupolville. Kehittyvä tekniikka saattaa myös tuoda käyttöön uusia tutkimusmenetelmiä ja keinoja kaivettujen kohteiden säilyttämiseen.
Kaivausten ensimmäisenä vuosisatana 1700-luvulta 1860-luvulle kaivauksia ja löytöjä ei dokumentoitu, joten paljon arvokasta tietoa taloista ja esineiden löytökonteksteista on totaalisesti menetetty.
1700-luvulta alkaen Pompejin kaivausten aikana löytyneistä seinämaalauksista arvioidaan tuhoutuneen jopa 80 prosenttia. Tämä kuulostaa järkyttävältä ja melkeinpä saa toivomaan, ettei kaivauksia olisi tehty näinkään paljon kuin on tehty. Maalaukset eivät ole kestäneet valoa, ilmaa ja kosteutta.
Maalausten irrottaminen alkuperäisiltä paikoiltaan ei kuulosta lähtökohtaisesti ideaalilta ratkaisulta, mutta museoihin viedyt maalaukset ovat monesti säilyneet paikalleen jätettyjä paremmin.
Iso osa lähes 300 vuoden aikana tehdyistä löydöistäkin on tavallaan hukassa: paljon esineitä on hautautunut museoiden varastoihin, joissa juuri kukaan ei niitä koskaan katso.
Lue lisää Pompejista tästä blogista: Pompejin maalaukset ja mosaiikit – 10 poimintaa.