Ses Païsses & Necropolis Son Real Mallorca Vierailtu 26.5.2018
Mallorca on varmasti yksi suosituimmista ja ikonisimmista massaturismin kohteista.
Toukokuinen matka Mallorcan nykyisyyteen oli minulle alkuun ehkä vähän kulttuurishokki, mutta tarjosi rentoutumisen ja yhdessäolon ohessa mahdollisuuden tutustua kiintoisaan muinaiseen kulttuuriin.
Jo Palma de Mallorcan metropoliluokan kokoisella lentokentällä tuli selväksi, että liikennettä ja tulijaa saarelle riittää – joukossa myös minä, siskoni ja vanhempani viikon perhelomaa varten. Port d’Alcudian hotellialue ei varsinaisesti silmää hivellyt, ja Alcudian kolmikilometrinen hiekkaranta oli niin täyteen pakattu, etten ollut tällaista ennen missään matkoillani nähnyt.
Onneksi Mallorcalta löytyy mahdollisuuksia paljon muuhunkin kuin pelkkään rantaelämään. Viikon aikana ehdimme tehdä retkiä saaren luontoon ja historiaan.
Vähän ennen matkaan lähtöä törmäsin ensimmäistä kertaa käsitteeseen talaioottinen kulttuuri.
Son Realin nekropolis
3000–2000 vuotta sitten Baleaarien saarilla vaikuttanut kulttuuri tarjosi tälle matkalle kiinnostavan annoksen historiaa. Kivisiä rakennelmia ja hautapaikkoja pääsimme katsomaan saaren kaakkoisosaan suuntautuneella retkellä. Talaioottisia löydöksiä on tehty laajalti Mallorcalta ja viereiseltä Menorcan saarelta, joten kohteita voi helposti valita muiltakin suunnilta.
Talaioottinen kulttuuri alkoi kehittyä ensimmäisen vuosituhannen vaihteen tienoilla ennen ajanlaskun alkua. Nimensä se on saanut arkeologeilta asutuskeskuksissa olleiden tornimaisten talaiot-rakennusten mukaan. Talaioteja on löydetty sekä silloisista asutuskeskuksista että yksinään keskeltä muuten asumatonta aluetta. Niiden käyttötarkoitus on tuntematon, mutta on arveltu niiden saattaneen palvella rituaalisia tarkoituksia uskonnollisina keskuksina tai kommunikaatiota merkinantotorneina.
Ses Paissesin talaiotin sisäpuoli
Talaoitit muistuttavat Sardinian nuragheja, mutta tutkimus on osoittanut niiden olevan nuragheja myöhäisemmältä ajalta. Luultavasti läntisen Välimeren muinaiset asukkaat ovat olleet yhteyksissä keskenään, joten vaikutteet tuntuvat luonnollisilta.
Ses Paisses, keskellä näkyy talaiotin raunio
Artàn kaupungin lähellä sijaitseva Ses Païsses on Baleaarien parhaiten säilyneitä esihistoriallisia kohteita. Tammien peittämän kukkulan laella kohoava talaiot hallitsi aikanaan asutuskeskusta. Nyt se näyttää isolta kiviröykkiöltä, jonka pyöreä sisus näyttäytyy raunion harjalta. Oletan rakennuksen seinien kohonneen aikanaan korkeammalle ja katon suojanneen rakennusta.
Kaupungin rakennusten rauniot levittäytyvät keskustalaiotin ympärille ja aluetta ympäröi 300 metrin mittainen isoista kivistä ilman laastia rakennettu ns. kyklooppimuuri. Isoista kivenjärjäkeistä koottu kaupunginportti tekee vaikutuksen, ja tuo mieleen homeerisista legendoista tutun Mykenen kaupungin leijonaportin Kreikan Peloponnesokselta vaikkakaan ei ole ihan yhtä tyyliteltyä työtä.
Mykenen leijonaportti ja kyklooppimuuria. Kuvattu 2012.
Rakennusten raunioista erottui pylväitä, joita oli pystytetty liittämällä kiviä toisiinsa laastintapaisella aineella.
Ses Païsses oli kaupunki eläville silloin kun he vielä elivät. Rannikolta Can Picafortin lomakeskuksesta etelään löytyy sen sijaan kiinnostava talaioottinen kuolleiden kaupunki.
Son Realin nekropoliin hautojen muodot muistuttavat talaioottisen kulttuurin talojen muotoja (laiva, hevosenkenkä, suorakulmio, ympyrä). Luonnonkauniille paikalle voi kävellä joko rantaa pitkin Can Picafortista tai Son Realin kartanolta, josta patikoimme reilun kilometrin mittaista polkua.
Tänne haudattiin vainajia noin 600 eKr. – 100 jKr. Meri on huuhtonut nekropoliista lähimpänä rantaa olleet haudat, mutta 110 erimuotoista hautaa on vielä jäljellä avoimina taivaan alla. Vainajien ruumiista ei näy enää merkkiäkään nykyihmisten kiipeillessä leposijojen reunoilla, mutta muutamia haudoista löytyneitä pronssi- ja lyijyesineitä on esillä Son Realin kartanolla pienessä kotiseutumuseossa.
Erittäin kiinnostava hautaamiseen liittyvä esinelöytö on esillä muutenkin tutustumisen arvoisessa Pollençan kaupunginmuseossa. La Puntan hautaluolasta löytynyt puusta veistetty härkä on toiminut ihmisen sarkofagina. Kuvassa on härästä jäljellä olevat puuosat sekä moderni rekonstruktio härän vartalon keskiosassa olleesta ruumislaatikosta. Puinen sarkofagi on osoitus talaioottisen kulttuurin kehittyneestä käsityötaidosta ja tarvittavista työkaluista sekä härän palvomisesta pyhänä eläimenä.
Talaioottinen kulttuuri painui vähitellen unholaan ajanlaskun alkuun mennessä. Ensin Baleaareille toivat vaikutuksensa foinikialaiset ja sen jälkeen roomalaiset. Rooman valtakunta levittäytyi Mallorcalle vuonna 123 eKr.
Talaioottisia kohteita on löydetty jo ainakin 274 paikasta Mallorcalta ja Menorcalta, joten lomasaarten menneisyydestä kiinnostuneelle matkailijalle löytyy tutustumiskohteita usein vaikka oman lomakeskuksen läheisyydestä.
Mozian (Motyan) arkeologinen alue, Isola San Pantaleo, Sisilia & Museo Archeologico Regionale Lilibeo (Baglio Anselmi), Marsala, Sisilia Vierailtu 15.9.2017
Jo muinaiset foinikialaiset… on varmaankin parhaimpia puheen aloituksia, jos haluaa saada kuulijat tuskastumaan joko tylsyydestä tai myötähäpeästä heti alkajaisiksi. Siitä voi sitten jatkaa kuuntelijakunnan nukuttamista puolen tunnin esitelmällä, jossa pääajatusta pohjustetaan kierrellen ja kaarrellen kaikki mahdolliset mutkat.
Foinikialaisten tilalle voi toki vaihtaa esimerkiksi egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset tai babylonialaiset.
Kouluajoilta on iskostunut mieleen, että tällaisia aloituksia kehotettiin erityisesti ainekirjoituksissa ja esseissä välttämään.
Tuosta sanonnasta tutut foinikialaiset ovat varmastikin muuten koulusivistyksen pohjalta jääneet melko tuntemattomaksi useimmille.
Motyan kaupunginmuurin pohjoisportti
Foinikialaisten kulttuuri kukoisti yli vuosituhannen ajan ennen ajanlaskumme alkua Välimeren itäisen pohjukan alueella, nykyisen Libanonin tienoilla. Foinikialaiset olivat merenkävijä- ja kauppakansaa, ja kauppasuhteiden kautta Foinikia vaikutti paljon muinaisen Kreikan kulttuurin kehitykseen. Sen kautta Lähi-idän kansojen saavutuksia välittyi tuolloin vielä takapajuisen Euroopan alueelle. Itse asiassa Euroopalle nimenkin antoi mytologian Europe , foinikialainen prinsessa.
Myös käyttämämme aakkoset ovat foinikialaista perua. Kreikkalaiset ottivat kirjoitusjärjestelmänsä periaatteen foinikialaisilta, mutta lisäsivät foinikialaiseen konsonanttikirjoitukseen vokaalit.
Foinikialainen terrakottanaamio, joka on löydetty Motyan saarelta tophet-uhritemppelin paikalta
Koska foinikialaiset olivat merenkulun edelläkävijöitä, he myös levittäytyivät itäiseltä Välimereltä pitkälle länttä kohti. Afrikan pohjoisrannikolle nykyisen Tunisian alueelle he perustivat siirtokunnan, josta tuli oma mahtivaltionsa, Rooman arkkivihollinen ja sille lopulta hävinnyt Karthago. Myös Sisiliaan foinikialaiset – tai puunilaiset kuten karthagolaisia myös kutsuttiin – jättivät jälkensä, ja niitä jälkiä kävin seurailemassa syyskuisella Sisilian matkallani.
Sisiliaan perustivat siirtokuntia 700-luvulta eKr. lähtien kreikkalaiset, mutta myös foinikialaisilla oli vaikutusaluetta Sisilian länsi- ja luoteisrannikoilla, nykyisten Marsalan ja Palermon kaupunkien seuduilla. Meren yli saapuneiden valloittajien lisäksi saarella vaikuttivat paikalliset kansat elymiläiset, sikulit ja sikanit.
Kothon, pyhä allas ja ympäröivien rakennelmien jäänteitä
Marsalan kaupungin lähellä sijaitseva San Pantaleon saari oli Karthagosta tulleiden foinikialaisten tärkeä tukikohta. Sinne he rakensivat Motya-nimisen kaupungin (muita kirjoitusasuja Mozia, Mothia). Kaupunki perustettiin oletettavasti 700-luvun alussa eKr., ja se kukoisti tuhoutumiseensa 300-luvun alussa eKr. saakka. Sen jälkeen saarella oli hiljaista.
Marsala-viinien viennillä vaurastunut sisilialaisenglantilainen Joseph (Giuseppe) Whitaker osti saaren 1800-luvun lopulla ja aloitti arkeologisen kaivaukset 1900-luvun alussa. Nykyään saari on Whitaker Foundationin hallinnassa.
Joseph (Giuseppe) Whitaker
San Pantaleon eli Motyan saari sijaitsee keskellä Stagnonen laguunia, jossa on kaksi muutakin saarta. Saarelle pääsee venekyydillä kahdesta paikasta mantereelta. Veneelle päästäkseni ajelin paikalle Marsalasta kauniina syyskuisena päivänä. Kaupungin kapeilta kaduilta ja liikenteen vilinästä selvittyäni oli rauhoittavaa ajaa pitkin rantatietä meren ja taivaan yhdistyessä suureksi sinisyydeksi utuisessa horisontissa. Yksinäinen uimari antoi mukavan kiintopisteen alla olevaan kuvaan.
Vähän matkan päässä Marsalasta merellä alkaa näkyä suola-altaita ja tuulimyllyjä sekä valkoisia suolakasoja. Marsalasta Trapaniin ulottuva alue on tunnettu suola-altaistaan. Suolaa kerätään edelleen, tosin nykypäivänä käytössä ovat lapioiden ja kottikärryjen ohella modernit työkoneet ja niinpä tuulimyllyt ovat vain koristamassa maisemaa ja muistuttamassa aiemmista voimanlähteistä.
Valitsin suolamuseon, Museo del Salen luota lähtevän veneen, jolla matka saareen taittui noin 15 minuutissa. Ensin ajettiin suola-altaiden reunustamaa kanaalia ja sitten pujoteltiin merkittyä reittiä matalalla laguunilla. Koko laguunin alueella veden syvyys on vain noin metrin, ja pohjaan näki hyvin veneestä. Muinaisina aikoina Motyan saareen johti kapea kannas.
Pieni ja rauhallinen saari on ihanteellinen päiväretkikohde. Muodoltaan melko pyöreän saaren halkaisija on alle kilometri. Venelaiturin lähellä on museo, jossa esillä on alueen tärkeimpiä esinelöytöjä.
Kokoelman huippua edustaa Mozian nuorta esittävä marmoripatsas, joka löydettiin alueelta vuonna 1979. 480-luvun tienoille eKr. ajoitetun taitavasti veistetyn patsaan kädet ja jalat ovat katkenneet ja kadonneet. Patsaan esittämää hahmoa ei ole varmuudella pystytty tunnistamaan, olipa kyseessä jumalhahmo tai ihminen. Spekulaatioita on toki tehty. Maalin jälkiä patsaasta on löytynyt, ja se on ollut aikanaan maalattu, kuten antiikin marmoripatsaat tavallisesti.
Mozian nuorukainen
Museon mielenkiintoisinta antia ovat myös foinikialaiset hautakivet, joissa usein on kuvattuna ihmishahmo tai uurna (kuva tämän kirjoituksen alussa). Saarelta on löytynyt eräänlainen uhrauspaikka tai krematorio, foinikialaisille tyypillinen tophet, jossa poltettiin ihmisuhreja tai ruumiita. Paikalta on löydetty palaneita lasten luunkappaleita.
Jotkin antiikin aikaiset lähteet kertovat foinikialaisten harrastaneen lasten uhraamista jumalille. Näiden kirjoittajat ovat kuitenkin olleet foinikialaisten viholliskansojen edustajia, joten vihollisen julmuutta on ehkä haluttu liioitella. Nykyarkeologien keskuudessa yleinen käsitys on, että poltetut lapset olisivat kuolleet luonnollisesti jo ennen polttoa, joka olisi ollut polttohautaukseen liittyvä menettely.
Uhrauspyhätön, tophetin sijaintipaikan kaivaukset ja hautakivi, jossa näkyy punaista taustaväriä. Tophet sijaitsi kaupunginmuurin ulkopuolella.
Muitakin arvoituksia saaren foinikialaiseen menneisyyteen liittyy. Saaren eteläosassa on iso vesiallas, jonka merkitystä ei täysin tunneta. Aiemmin altaan oletettiin olevan satama tai telakka, koska se nykyään on yhteydessä mereen. Tutkimuksia varten allas kuivattiin moneksi vuodeksi 2000-luvun alussa, ja sen pohjasta löydettiin makean veden lähteitä. Nämä muuttivat käsitystä altaan merkityksestä. Se lienee ollut juomaveden lähde ja vesi on mahdollisesti palvellut myös ympäröivien temppelien rituaalisia tarpeita. Kaivaukset ovat osoittaneet, että Kothon-nimellä tunnetun pyhän altaan ympärillä oli iso Baalin temppeli sekä Astarten temppeli. Lisäksi keskeltä allasta havaittiin iso patsaan jalusta. Altaan keskellä on mahdollisesti seissyt kolossaalinen Baal-jumalan patsas.
Kothon, pyhä allas
Kävelypolut kulkevat saaran viiniviljelmien ja joutomaiden halki. Lähellä museota on mukavia eväspaikkoja, mutta jouduin toteamaan, että yksin syöminen ei oikein onnistu täällä. Ärhäkkäät ampiaiset olivat koko ajan vaatimassa osaansa eväistäni. Äänimaisemasta huolehtivat lukuisat sirittävät kaskaat. Muuten saarella oli varsin rauhallista, eikä vierailijoita ollut massoiksi saakka.
Motyassa on tehty aktiivista arkeologista tutkimusta myös viime vuosina ja kaivaukset ovat edelleen käynnissä.
Aikanaan kaupungin suojana olivat vahvat muurit, jotka kiersivät koko saaren. Pituutta muurilla oli 2,5 kilometriä. Muuritkaan eivät lopulta voineet suojata Motyaa sen kovalta kohtalolta. Syrakusan hallitsijan Dionysos I:n johdolla kreikkalaiset valloittivat ja tuhosivat kaupungin vuonna 397 eKr., eikä se enää toipunut tästä. Uusi Lilybaeum-niminen kaupunki alkoi kohota nykyisen Marsalan kohdalle.
Piirros oletetusta kaupunginmuurista, alueen opastaulun kuva
Kierrettyäni Motyan saaren oli aika palata veneellä mantereelle ja takaisin Marsalaan. Jatkaakseni foinikialaista teemaa, suuntasin siellä Baglio Anselmin arkeologiseen museoon.
Museon erityisenä vetonaulana on puunilaisen laivan hylky – tai se mitä siitä on jäljellä. Laivan jäänteet löydettiin meren pohjasta 1969, ja ne tunnistettiin karthagolaiseksi kyljessä olevista foinikiankielisistä kirjoituksista. Laiva oli luultavasti laivaston tukialus, ja se upposi Egadisaarten luona mahdollisesti roomalaisia vastaan käydyssä ensimmäisen puunilaissodan päätöstaistelussa vuonna 241 eKr.
Puurakenteisesta laivasta on säilynyt pohjaa ja kylkiä. Sen muotojen perusteella ympärille on koottu metallinen rekonstruktiokehys kokonaisesta aluksesta. Arvioiden mukaan laiva oli pituudeltaan noin 35 metriä ja se on liikkunut sekä purjeilla että airoilla. Oli kiehtovaa katsella näin vanhaa puurakennetta. Ilmeisen hyvää tekoa!
Museossa on myös hylystä ja muualta merestä tehtyjä löytöjä sekä Marsalan kaupungin edeltäjän, kreikkalaisten ja roomalaisten Lilibaeumin alueelta tehtyjä löytöjä.
Taiteilijan näkemys muinaisesta meritaistelusta, Museo Baglio Anselmi, Marsala
Foinikialaisista on Italian alueella vähän jälkiä, joten siihen nähden päivän foinikialaiaste muodostui melko korkeaksi. Tällä matkalla pääsin sivuamaan foinikialaista historiaa vielä hivenen hienossa Ericen kaupungissa, muinaisessa elymiläisten Eryxissä, jossa palvottiin foinikialaista Astartea. Sisilian kreikkalaiset rinnastivat hänet rakkauden jumalattareen Afroditeen.
Normanniaikainen Castello di Venere on rakennettu Astarten / Afroditen temppelin paikalle Ericessä.Marmorinen Afroditen pää 300-luvun lopusta eKr., Polo Museale Antonio Cordici, Erice
Astarten temppelin papittaret harjoittivat ns. pyhää prostituutiota ja tätä kuvataan Mika Waltarin historiallisessa romaanissa Turms Kuolemattomassa. Päähenkilö Turms rakastuu papitar Arsinoeen ja rakkaudesta tulee waltarimaisen intohimoista ja samalla tuskallista. Kirjassaan Waltari kuvaa muutenkin mielenkiintoisesti Sisilian varhaista historiaa 400-luvun alusta eKr., joten aihepiiristä kiinnostuneille se on hyvää matkalukemista. Itse temppelistä ei ole juuri mitään jäljellä nykyisessä Ericessä, mutta tasangon keskellä kohoavan yksinäisen vuoren huipulla sijaitsevassa kaupungissa on mielenkiintoista historiaa myöhemmiltä ajoilta sekä tietenkin mahtavat näköalat.
Afroditen, Astarten ja niiden roomalaisen vastineen Venuksen suhteista löytyy lisätietoa tältä sivulta.
Foinikialaiset juuret oli myös Solunton muinaisella kaupungilla Palermosta itään. Siellä kuitenkin jäljelle jääneet rauniot ovat käytännössä kaikki roomalaisajalta.
Solunton raunioita, Gymnasium
Sisilian historia ja nykyisyyskin on rikas sekoitus monesta suunnasta tulleita valloittajia ja vaikutteita. Sisiliaan ovat jättäneet jälkensä mm. kreikkalaiset, foinikialaiset, roomalaiset, arabit, normannit ja espanjalaiset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi se, että Marsalan kaupungin nimi periytyy arabiaikaisesta nimestä Alin satama tai Allahin satama (Marsa Ali tai Mars-el-Allah). Afrikan läheisyyden maistaa ruokakulttuurissa. Foinikialaisten katoamisesta sen sijaan on jo niin kauan, että heidän jälkiään pitää etsiä maan alta ja meren pohjista.
Modernia suolankeruuta Marsalan lähellä. Taustalla San Pantaleon eli Motyan saari.
Afaian temppeli Temple of Aphaea, Ναός Αφαίας
Aígina, Kreikka
Vierailtu 23.6.2017
Kun pohdimme kumppanini Saaran kanssa saarikohdetta Ateenan matkamme yhteyteen, vain tunnin laivamatkan päässä Pireuksesta oleva Aiginan saari tuntui sopivalta vetäytymispaikalta, kun aikaa oli vain kolmen päivän verran. Aiginan asemaa valinnassa ei ainakaan heikentänyt se seikka, että tiesin siellä olevan melko hyvin säilyneen antiikin temppelin rauniot ja pari muuta mielenkiintoista historiallista kohdetta.
Saari ei pettänytkään odotuksia. Se tarjosi rauhoittumista kreikkalaisissa saaristo- ja maalaismaisemissa, sopivasti retkikohteita, maistuvaa ruokaa, hellettä ja välillä viilentymistä merivedessä. Yöllä Ateenan valot näkyivät vain noin 30 kilometrin päässä, mutta Aiginalla saattoi antaa korvien levätä kaskaiden sirittäessä.
Näkymä Afaian temppeliltä merelle. Taustalla pitkänä nauhana siintää Ateena.
Kierrettyämme keskipäivän kuumuudessa saaren hylätyn pääkaupungin Paleohoran parisenkymmentä kirkkoa suuntasimme saaren tunnetuimmalle nähtävyydelle Afaian temppelille ilta-auringon osoittaessa kauniit säteensä sen vaaleankeltaisiin pylväisiin. Kuten Kreikan muinaiset pyhät paikat tavallisestikin, niin myös Afaian temppeli sijaitsee maisemallisesti ihastuttavalla paikalla. 160 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavalta mäntyä kasvavalta kukkulalta on hienot näkymät Saroninlahdelle ja Ateenaan asti.
Aiginan temppeli on ainoa Afaia-jumalalle omistettu temppeli koko kreikkalaisessa maailmassa.
Afaia oli yksinomaan Aiginalla palvottu naispuolinen jumalhahmo. Mytologian tutkijat ovat yhdistäneet hänet kreetalaiseen nymfiin Britomartikseen, Zeun tyttäreen, joka pakeni Kreetalta häntä himoinnutta kuningas Minosta. Afaian kultti liittyi hedelmällisyyteen ja maanviljelyyn.
Kun temppeliä alettiin tutkia 1800-luvulla, sen ajateltiin ensin olleen omistettu Zeus Panhelleniokselle ja Athenelle, mutta vuonna 1901 löytynyt omistuskirjoitus paljasti, että temppeli oli pyhitetty Afaialle. Niinpä tämä unohduksen hämärän lähes täysin hunnuttama jumaluus sai kun saikin nimensä säilytettyä meidänkin tietoomme.
1800-luvun alussa länsieurooppalaisten innostuttua tutkimaan temppeliä sen päätykolmioiden (pedimenttien) veistokset siirrettiin Müncheniin, jossa ne ovat tänäkin päivänä nähtävissä Münchenin Glyptoteekissa.
Nykyisin paikalla kohoavat rauniot ovat temppelistä, joka rakennettiin noin 500 eKr. Kun aluetta tutkittiin saksalaisarkeologien voimin 1900-luvulla, maan alta paljastui myös vanhempia rakennusvaiheita.
Nykyisen temppelin edeltäjä tuhoutui jälkien perusteella tulipalossa joskus 510-luvulla, ja sen kappaleet käytettiin nykyistä temppeliä ympäröivän maa-alueen täytteeksi. Niinpä sen osasia on säilynyt melko hyvässä kunnossa. Joissakin kappaleissa on jopa jälkiä alkuperäisestä maalauksesta. Kreikan temppelithän eivät suinkaan olleet täysin marmorin tai kiven värisiä, vaan osin värikkäästi maalattuja.
Temppelin pienoismalli, rakennus oletetussa alkuperäisessä muodossaan. Münchenin Glyptoteekki. Kuva: Matthias Kabel / Wikimedia Commons.
Temppelin edustalla oli uhrialttari ja pylvään päässä istuva sfinksi. Temppeliä ympäröi laajempi pyhättöalue rakennuksineen.
Paikallisesta hiekkakivestä rakennetun doorilaista tyyliä edustavan temppelin 32 pylväästä on säilynyt 25. Pyhätön ulkomuodosta saakin melko hyvän käsityksen.
Temppelin sisäkammion cellan yläpuolella näkyy pienempien pylväiden reunustama galleria, joka on ollut cellan ja temppelin katon välissä.
Keskellä pylvään päällä näkyvässä palkissa olevia U:n muotoisia uria käytettiin köysien kiinnittämiseen, kun temppelin elementtejä hilattiin ylös. Pylväiden ja katon välissä olleita metooppiveistoksia (neliön muotoiset paikat) ei ole löydetty. On arveltu niiden olleen puuta tai terrakottaa.
Paikalla on pieni museo, mutta ilta-auringossa temppeliä ihaileville siihen tutustuminen ei ollut mahdollista. Museo suljetaan jo klo 16, kun alue on auki iltakahdeksaan.
Afaian temppeli on yksi kolmesta antiikin temppelistä, jotka muodostavat ns. pyhän kolmion. Muut ovat Parthenon Ateenan Akropoliilla sekä Poseidonin temppeli Souniossa. Tällä Kreikan-matkalla tulikin käytyä kaikissa kolmessa.
Erittäin kiinnostava hautaamiseen liittyvä esinelöytö on esillä muutenkin tutustumisen arvoisessa Pollençan kaupunginmuseossa. La Puntan hautaluolasta löytynyt puusta veistetty härkä on toiminut ihmisen sarkofagina. Kuvassa on härästä jäljellä olevat puuosat sekä moderni rekonstruktio härän vartalon keskiosassa olleesta ruumislaatikosta. Puinen sarkofagi on osoitus talaioottisen kulttuurin kehittyneestä käsityötaidosta ja tarvittavista työkaluista sekä härän palvomisesta pyhänä eläimenä.
