Vierailtu 28.5.2016 (Akrotiri), 30.5.2016 (Firan museot), 11.6.2016 (Kansallinen arkeologinen museo, Ateena)
Santorini tunnetaan auringonlaskuistaan, kykladisista valkoisista kylistään – joiden talot tosin ovat paljolti muuttuneet turistien asumuksiksi – sekä jylhistä tulivuorimaisemistaan. Juuri tuliperäistä toimintaa on kiittäminen siitä, että täällä on säilynyt noin 3500–3700 vuoden takaisen ison kaupunkikeskuksen rauniot ja niistä löytyneet upeat seinämaalaukset, jotka vievät meidät elävästi matkalle aikaan ennen tulivuorenpurkausta.
Santorini eli Thera on tulivuorisaari, joka on muuttanut muotoaan vuosituhansien varrella isojen tulivuorenpurkausten mukana. Nykyisen muotonsa kraatterijärven, Kalderan, ympärillä saari saavutti pääpiirteissään noin 1600 eKr. tapahtuneen purkauksen jälkeen. Mahdollisesti joskus kauan sitten pyöreällä saarella oli nykyisen kaltainen kapea muotonsa jo ilmeisesti ennen tätä viimeisintä isoa purkausta.
Akrotiri-nimellä nykyään tunnettu esihistoriallinen asutuskeskus alkoi muodostua saaren eteläpäähän jo 5000 vuotta sitten, alueella vallinneen kykladisen kulttuurin kaudella.
Akrotirista kehittyi pronssikaudella aikansa suurkaupunki ja vilkas kauppapaikka. Tämä on voitu päätellä muun muassa kaupunkialueen isosta koosta, monikerroksisista rakennuksista ja kehittyneestä viemärijärjestelmästä sekä vauraudesta, jota ilmentävät esimerkiksi talojen seinämaalaukset, esinelöydöt ja pitkälle erikoistunut ammatillinen työnjako.
Kaupungin sijainti oli ihanteellinen Kreikan mannermaan ja Kreetan välissä, ja sen kulttuuri oli oletettavasti minolainen. Yhteydet olivat hyvät myös itäiselle Välimerelle Egyptiin ja Syyriaan asti.
Kukoistus päättyi massiiviseen tulivuorenpurkaukseen noin vuoden 1600 eKr. paikkeilla. Tulivuorenpurkaus oli yksi suurimpia, joita historiasta tunnetaan.
Aikaisempien teorioiden mukaan purkauksen ja sitä seuranneen tsunamin katsottiin johtaneen Kreetan minolaisen kulttuurin kuihtumiseen. Nykyiset selitysmallit eivät kuitenkaan suoraviivaisesti tue tätä näkemystä. Joka tapauksessa tuhkapilvi leijui koko itäisellä Välimerellä ja räjähtyksen ääni on saattanut kuulua koko Euroopassa ja Lähi-idässä. Paljon myöhemmin Platon yhdisti Santorinin Atlantis-myyttiin, mille voi toki nähdä perusteensa.
Rakenteista on todettu maanjäristysten aiheuttamia pahoja vaurioita jo ajalta ennen tulivuorenpurkausta. Kaupunki oli kuitenkin kunnostettu näiden järistysten jälkeen. Luultavasti tuhoisasta tulivuorenpurkauksesta saatiin viitteitä jo ennakolta ja kaupunki evakuoitiin. Raunioista ei nimittäin ole löytynyt juuri ollenkaan arvoesineitä eikä ruumiita, kuten esimerkiksi Pompejista. Ei ole tietoa siitä, selvisivätkö asukkaat pakoon vai koituiko tuhkasade heidän kohtalokseen.
Vain yksi kultaesine, kaurista esittävä pieni figuuri, on löydetty. Se on ehkä unohtunut tai jätetty pyhänä esineenä suojelemaan kaupunkia.
Tulivuorenpurkausta on yritetty ajoittaa monin luonnontieteellisin menetelmin, mm. radiohiiliajoituksella, Grönlannin ikijäätä tutkimalla sekä Irlannista löytyneiden vanhojen puiden vuosirenkaita tutkimalla. Nämä menetelmät eivät ole kuitenkaan tuottaneet yksiselitteistä vastausta purkauksen ajankohdasta.
Jotkut teoriat puhuvat 1600-luvun lopun puolesta, toiset puolestaan ajoittavat tapauksen 1500-luvun jälkipuoliskolle. Joka tapauksessa purkauksen seurauksena kaupunki peittyi laavaan ja tuliperäiseen tuhkaan. Useiden metrien kerros näitä säilytti kadut, aukiot ja talot sekä sisällä olleet esineet ja seinämaalaukset sellaisina kuin ne olivat 3500–3700 vuotta sitten.
Kaupungin talot olivat jopa kolmikerroksisia. Tähän mennessä esiin kaivetut rakennukset ovat olleet pääasiassa asuintaloja, mutta myös pari julkista rakennusta on tunnistettu. Tuhkaan hautautuneista huonekaluista on saatu valmistettua kipsivaluja täyttämällä lahoamisen seurauksena tyhjäksi jääneitä onkaloita kuten Pompejissa.
Ei tiedetä, mitä kieltä Akrotirin asukkaat puhuivat. Kuten ei tiedetä sitäkään, millä nimellä he kutsuivat kaupunkiaan. On oletettu heidän edustaneen samaa kulttuuria kuin Kreetan minolaiset. Minolaiset hallitsivat kyllä kirjoittamisen, mutta heidän käyttämäänsä lineaari-A-kirjoitusta ei ole kyetty tulkitsemaan. Se siitä osataan sanoa, ettei se ole kreikan kieltä, toisin kuin sitä myöhemmin seurannut lineaari-B, jonka kirjoitusjärjestelmä tunnetaan.
Itse Akrotirin minolaisen kaupungin raunioita voi tutkia sen sijaintipaikalla Akrotirin kylästä etelään päin. Arkeologinen alue on melko lähellä merta ja kuulua Punaista rantaa. Alueella on helppo liikkua rakennusten väliin tehtyjä kulkusiltoja pitkin, ja raunioiden päälle rakennettu katos suojaa auringolta. Freskoja ei sen sijaan Akrotirissa ole, vaan ne on jaettu Esihistoriallisen Theran museoon (Museum of Prehistoric Thera) Santorinin Firassa sekä Ateenan Kansalliseen arkeologiseen museoon.
Esihistoriallisen Theran museo (Prehistoric Museum of Thira)
Akrotirin freskot ovat läheistä sukua Kreetan minolaisille freskoille, mutta eroavaisuuksiakin on. Akrotirille ominaista on valkoisen taustan käyttö.
Maalauksissa kuvataan eläimiä, luontoa ja ihmisen toimintaa. Myös geometrisia muotoja esiintyy koristeaiheina.
Käytetyn väripaletin muodostivat laastin valkoinen, maan mineraalipigmenteistä saadut musta, punainen ja keltainen sekä synteettisesti valmistettu Egyptin sininen ja mineraalipohjainen glaukofaanista saatu sininen.
Tulivuorenpurkauksen aikaisten seinämaalausten alta on löytynyt myös merkkejä aiemmista maalauksista. Tyylit vaihtuivat aikakausien mukaan, mutta uusia maalauksia tehtiin myös maanjäristyksissä vaurioituneiden tilalle.
On esitetty, että huoneiden maalaukset ovat liittyneet huoneiden käyttötarkoitukseen ja asukkaisiin. Taide olisi siis ollut hyvin tiiviisti kytköksissä niin juhlaan kuin arkeenkin. Maalauksia oli yleensä huoneessa kaikilla seinillä, ja niillä luotiin maisemia huoneisiin.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – etenkin jos sanoja ei ole saatavilla. Maalauksista voidaan tehdä paljon päätelmiä Kreikan pronssikauden kulttuurista. Ne kertovat vaatetuksesta, hiustyyleistä, koristautumisesta, elinkeinoista, rituaalimenoista, sodankäynnistä, laivoista ja rakennuksista. Lähes jokainen löydetyistä freskoista on säilynyt vain osittain. Museoissa niitä on täydennetty moderneilla lisäyksillä, jotka pyrkivät kuvaamaan teoksen kokonaisuutta sellaisena kuin se mahdollisesti on ollut.
Ns. naisten freskossa näkyy pukeutumisesta ja koristautumisesta päätellen ylhäisiä naisia, mahdollisesti suorittamassa uskonnollista rituaalia. Naisilla on yllään koruja, meikkiä ja hiustyyli näyttää varsin viehättävältä. Varmasti etenkin miesten mielestä viehättävä on myös vaate, joka jättää rinnat paljaiksi. Mielenkiintoista muotia! Taustana on tyylitelty tapetinomainen tähtitaivas. Fresko on esillä Theran esihistoriallisessä museossa.
Kevätfreskoon, joka tunnetaan myös nimellä liljafresko, ihastuin jo vuonna 2012 nähdessäni sen Ateenan arkeologisessa museossa. Liljat heiluvat kevättuulessa ja pääskyset lentelevät taivaalla. Ajatuksiin piirtyy kevät, joka koitti tuhansia vuosia sitten. Talven jälkeen ilmassa on iloa ja raikkautta. Tuoreet kasvit nousevat maasta ja pääskyset nousevat kohti korkeutta lämpimän tuulenvirin puhallellessa. Vaikka maailma on muuttunut niistä ajoista niin paljon, uskoisin että kevään on täytynyt tuntua ihmisistä samanlaiselta silloinkin. Kevät täynnä odotusta, kevät ennen tulivuorenpurkausta, joka muutti kaiken. Kevätfresko on yksi varhaisimpia maisemamaalauksia. Fresko ei siis ole esillä Santorinilla, vaan Ateenassa Kansallisessa arkeologisessa museossa. Siellä kävin sitä tälläkin matkalla ihailemassa Ateenaan päästyäni.
Sinisiä apinoita esittävä fresko on pahoin turmeltunut, mutta sen palasista on pääteltävissä teoksen kokonaisuus. Teos esittää rantakallioilla kiipeileviä apinoita. Se on esillä Theran esihistoriallisessa museossa.
Yksi apinoista katsoo suoraan katsojaan, muut on esitetty sivuprofiilissa. Apinat tuskin olivat sinisiä silloinkaan, mikä kertoo taiteilijan mielikuvituksesta ja taiteellisesta vapaudesta. Ehkä sininen väri antoi sopivan kontrastin suhteessa kallioihin. Apinoita saattoi sen sijaan ollakin Santorinilla, ainakin yksi fossiloitunut apinan kallo on löydetty. Joka tapauksessa apinat olivat eläiminä tuttuja maalarille, mahdollisesti myös Afrikasta tai Lähi-idästä tulleiden vaikutteiden kautta.
Papyrusfreskossa näkyvät egyptiläiset vaikutteet. Papyrusta ei kasvanut Santorinilla, mutta se oli kasvina tuttu saaren asukkaille. Papyrusfreskon huone oli mahdollisesti rituaalikäytössä, sillä sieltä on löytynyt rituaaleissa käytettyjä astioita. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.
Ruusukefresko on puhtaasti koristekuviointiin perustuva maalaus. Kuviot on taidokkaasti maalattu ja värit ovat kauniit. Fresko on Esihistoriallisen Theran museossa.
Afrikkalaista miestä esittävästä freskosta on säilynyt vain pieni palanen. Kuvan hahmo on arvioitu afrikkalaiseksi tumman ihon ja hiusten perusteella. Miehellä on iso korvakoru. Palmun lehdet on kuvattu sinisinä, koska vihreä väri ei kuulunut Akrotirin maalareiden värivalikoimaan.
Nyrkkeilijäfreskossa kaksi poikaa ottaa mittaa toisistaan. Hahmot voidaan tunnistaa pojiksi tummana kuvatusta ihosta. Naispuolisten henkilöiden iho kuvattiin valkeana. Vasemmanpuoleinen nyrkkeilijä on koristautunut lukuisin koruin, kun puolestaan hänen vastustajallaan ei ole koruja. Tämä voi kertoa erosta ottelijoiden yhteiskunnallisessa asemassa. Fresko on nähtävänä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.
Antilooppifresko esittää kahta tummin ääriviivoin piirrettyä antilooppia. Se on peräisin samasta huoneesta kuin nyrkkeilijäfresko ja on myös esillä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa.
Alueen järjetelmälliset kaivaukset alkoivat 1967. Tähän mennessä kaupungista on kaivettu arvioiden mukaan vasta pieni osa, sen keskusta. Kohde oli monta vuotta suljettuna sen suojaksi rakennetun katoksen romahdettua vuonna 2005, jolloin yksi vierailija sai surmansa. Myös Akrotirin löytänyt arkeologi Spyridon Marinatos kuoli kaivausten äärellä 1974. Jostakin luin että syynä olisi ollut rakenteiden sortuman alle jääminen, toisessa lähteessä mainittiin syyksi sydänkohtaus.
Opasteet Akrotirin raunioilla voisivat olla paremmatkin. Vierailusta saa enemmän irti, jos on tutustunut kohteeseen hieman jo ennakkoon. Sen sijaan Esihistoriallisen Firan museossa on erittäin hyvät opasteet, joista saa hyvän käsityksen Akrotirin kaupungista ja kulttuurista. Museossa on freskojen lisäksi esillä kattava valikoima Akrotirista löytynyttä esineistöä.
Freskoista tehtyihin jäljennöksiin voi tutustua Firassa Santozeum-nimisessä yksityisessä näyttelytilassa. The Thera Foundationin yhteistyössä Gettyn ja Kodak Pathén kanssa toteuttamat aidon kokoiset jäljennökset tarjoavat mahdollisuuden tutustua Akrotirin seinämaalausten kokonaisuuteen yhdessä paikassa.
Santozeum oli hieman hankala löytää Firan sokkeloisilta kujilta. Freskojen jäljennöksiin saikin tutustua lähes omassa rauhassa. Olin tosin hieman pettynyt jäljennösten laatuun. Erityisesti kaikki värit eivät näyttäneet vastaavan aitoa. Saattaisiko nykytekniikka olla niin heikkoa, että parikymmentä vuotta vanhojen jäljennösten värit olisivat jo päässeet haalistumaan?
Linkkejä
Akrotirin arkeologisen alueen virallinen sivu (aukioloajat ym.)
Museum of Prehistoric Thera
Kansallinen arkeologinen museo, Ateena
Santozeum
Thera Foundationin vanhat sivut seinämaalauksista
Lähteitä
Mark Cartwright: Akrotiri Frescoes
Wikipedia
Erja Salmenkivi: Kreikan varhaisimmat kulttuurit (teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, Teos 2009)
Christos Doumas: Akrotiri on Thera – The Excavation of a Buried City (teoksessa Great Moments in Greek Archaeology, Kapon Editions 2007)
