L’Abbazia di San Galgano, Italia
Vierailtu 22.9.2016
Vaikuttava katoton San Galganon raunioluostari kohoaa maalaismaisemassa Toscanan takamailla Chiusdinon ja Monticianon kylien välisessä maastossa, melkeinpä keskellä ei mitään.
Lyhyen kukoistuskauden eläneen luostarin perustamiseen liittyy taianomainen tarina kiveen isketystä miekasta. Raunioiden keskellä voi miettiä myös, miten komea rakennus ajautui rappiolle ja raunioitui sellaiseksi jännittäväksi ja massiiviseksi kuoreksi, joka se nykyään on. Luostarinraunio sypressikujaisine ympäristöineen on myös todella kaunis paikka ilta-auringossa.
San Galganon luostari rakennettiin 1218–1288 Pyhän Galganon (Galgano Guodotti 1148–1181) muistoksi, ja sen munkit kuuluivat sisterssiläiseen sääntökuntaan. San Galgano oli ensimmäinen goottilaista tyyliä edustanut kirkkorakennus Toscanassa.
Luostarin elinkaari jäi lopulta hyvin lyhyeksi. Nälänhätä ja musta surma heikensivät luostariyhteisöä 1300-luvulla ja ryöstelevät palkkasoturit ajoivat lopulta suurimman osan munkeista pois . Sienan tasavalta ei kyennyt suojelemaan luostaria ja englantilaisen palkkasoturin John Hawkwoodin vuonna 1363 iskun jälkeen luostari ei enää kunnolla toipunut. 1300-luvun lopussa ainoa asukas oli luostarin apotti.
1786 salamanisku romahdutti mahdollisesti jo rappeutuneen kellotornin luostarin katon päälle ja holvit romahtivat alas. 1700- ja 1800-luvuilla alueen asukkaat käyttivät kirkon raunoiden kiviä rakennusmateriaalina omiin rakennushankkeisiinsa.
Ristinmuotoisen kirkon massiiviset seinät seisovat vielä vakaina pystyssä. Sivurakennuksen kappelissa on vielä katto tallella ja lipunmyynnin vieressä on pieni taidegalleria, jossa oli tällä hetkellä ikoneita ja nykytaidetta.
Raunioluostari näyttää varmasti hienolta myös pimeällä, sillä sen sisä- ja ulkopuolella on lamput valaisemista varten. Mutta jos ei ole majoittumassa lähistölle, pimeillä kukkuloilla kiemurteleville teille ajelemaan jääminen ei ehkä ole houkuttelevin vaihtoehto.
Luostarin rauniota käytetään hääpaikkana. Mm. formulakuski Kimi Räikkösen häät pidettiin täällä. Tämän tiedon kuuleminen ensi kertaa itse tapahtumapaikalla oli hieman omiaan heikentämään luostariraunion synnyttämää historiallista viehätystä.
Asiaa korjaa vähän se, että San Galganon luostari on päätynyt myös elokuvahistoriaan. Luostarinraunio on tapahtumapaikkana Andrei Tarkovskin elokuvassa Nostalgia (1983).
Pyhä Galgano oli legendan mukaan lähikylästä kotoisin ollut soturi, joka eli surutonta elämää. Nähtyään kaksi näkyä, hänen hevosensa pysähtyi tulevan luostarin läheiselle kukkulalle ja kieltäytyi etenemästä. Pyhä Galgano iski miekkansa kiveen lopettaessaan väkivaltaisen uransa ja aloittaessaan uuden elämän Kristuksen palvelijana. Miekka ja kivi sulautuivat heti yhdeksi kappaleeksi, eikä miekkaa voinut enää irrottaa kivestä.
L’Eremo di Montesiepin kappeli on noin 500 metrin päässä luostarista kukkulalla, jossa Pyhä Galgano eli viimeiset aikansa erakkona ja jossa kiveen istutettu miekka vieläkin on.
Sylinterinmuotoinen kappeli rakennettiin kukkulalle ennen luostaria heti Galganon kuoleman jälkeen vuosina 1181–1185.
Kappelin lattiassa keskellä näkyy kivestä nouseva miekan kahva. Pyöreän kappelin kattona on hieno kupoli.
Myöhemmin rakennetussa lisäosassa on huonosti säilyneitä sienalaisen maalarin Ambrogio Lorenzettin freskoja.
Pistäydyin myös kappelin viereisessä huoneessa, jossa oli myynnissä mm. hunajaa, oliiviöljyä, viiniä ja kaikenlaista pikkutavaraa tikkareihin saakka. Äkäinen vanha nainen selitti koko ajan jotain italiaksi. Hän valitteli muun muassa sitä, että ihmiset tulevat maksamaan hänelle sisäänpääsymaksua, vaikka tämä on kappeli ja kappeleihin ei ole mitään pääsymaksuja. Hän selitti vihaisella äänensävyllä koko ajan jotain, kun vertailin hunajapurkkeja. Lopulta mummo tuli näyttämään, miten purkit kuuluu laittaa hyllylle, ettei vain jää jäljelle mitään riskiä niiden putoamisesta. Pahoittelin toimintaani ja ostettuani purkillisen auringonkukkahunajaa poistuin auringon laskiessa läntisten kukkuloiden taa.
