Mozian (Motyan) arkeologinen alue, Isola San Pantaleo, Sisilia
&
Museo Archeologico Regionale Lilibeo (Baglio Anselmi), Marsala, Sisilia
Vierailtu 15.9.2017
Jo muinaiset foinikialaiset… on varmaankin parhaimpia puheen aloituksia, jos haluaa saada kuulijat tuskastumaan joko tylsyydestä tai myötähäpeästä heti alkajaisiksi. Siitä voi sitten jatkaa kuuntelijakunnan nukuttamista puolen tunnin esitelmällä, jossa pääajatusta pohjustetaan kierrellen ja kaarrellen kaikki mahdolliset mutkat.
Foinikialaisten tilalle voi toki vaihtaa esimerkiksi egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset tai babylonialaiset.
Kouluajoilta on iskostunut mieleen, että tällaisia aloituksia kehotettiin erityisesti ainekirjoituksissa ja esseissä välttämään.
Tuosta sanonnasta tutut foinikialaiset ovat varmastikin muuten koulusivistyksen pohjalta jääneet melko tuntemattomaksi useimmille.
Foinikialaisten kulttuuri kukoisti yli vuosituhannen ajan ennen ajanlaskumme alkua Välimeren itäisen pohjukan alueella, nykyisen Libanonin tienoilla. Foinikialaiset olivat merenkävijä- ja kauppakansaa, ja kauppasuhteiden kautta Foinikia vaikutti paljon muinaisen Kreikan kulttuurin kehitykseen. Sen kautta Lähi-idän kansojen saavutuksia välittyi tuolloin vielä takapajuisen Euroopan alueelle. Itse asiassa Euroopalle nimenkin antoi mytologian Europe , foinikialainen prinsessa.
Myös käyttämämme aakkoset ovat foinikialaista perua. Kreikkalaiset ottivat kirjoitusjärjestelmänsä periaatteen foinikialaisilta, mutta lisäsivät foinikialaiseen konsonanttikirjoitukseen vokaalit.
Koska foinikialaiset olivat merenkulun edelläkävijöitä, he myös levittäytyivät itäiseltä Välimereltä pitkälle länttä kohti. Afrikan pohjoisrannikolle nykyisen Tunisian alueelle he perustivat siirtokunnan, josta tuli oma mahtivaltionsa, Rooman arkkivihollinen ja sille lopulta hävinnyt Karthago. Myös Sisiliaan foinikialaiset – tai puunilaiset kuten karthagolaisia myös kutsuttiin – jättivät jälkensä, ja niitä jälkiä kävin seurailemassa syyskuisella Sisilian matkallani.
Sisiliaan perustivat siirtokuntia 700-luvulta eKr. lähtien kreikkalaiset, mutta myös foinikialaisilla oli vaikutusaluetta Sisilian länsi- ja luoteisrannikoilla, nykyisten Marsalan ja Palermon kaupunkien seuduilla. Meren yli saapuneiden valloittajien lisäksi saarella vaikuttivat paikalliset kansat elymiläiset, sikulit ja sikanit.
Marsalan kaupungin lähellä sijaitseva San Pantaleon saari oli Karthagosta tulleiden foinikialaisten tärkeä tukikohta. Sinne he rakensivat Motya-nimisen kaupungin (muita kirjoitusasuja Mozia, Mothia). Kaupunki perustettiin oletettavasti 700-luvun alussa eKr., ja se kukoisti tuhoutumiseensa 300-luvun alussa eKr. saakka. Sen jälkeen saarella oli hiljaista.
Marsala-viinien viennillä vaurastunut sisilialaisenglantilainen Joseph (Giuseppe) Whitaker osti saaren 1800-luvun lopulla ja aloitti arkeologisen kaivaukset 1900-luvun alussa. Nykyään saari on Whitaker Foundationin hallinnassa.
San Pantaleon eli Motyan saari sijaitsee keskellä Stagnonen laguunia, jossa on kaksi muutakin saarta. Saarelle pääsee venekyydillä kahdesta paikasta mantereelta. Veneelle päästäkseni ajelin paikalle Marsalasta kauniina syyskuisena päivänä. Kaupungin kapeilta kaduilta ja liikenteen vilinästä selvittyäni oli rauhoittavaa ajaa pitkin rantatietä meren ja taivaan yhdistyessä suureksi sinisyydeksi utuisessa horisontissa. Yksinäinen uimari antoi mukavan kiintopisteen alla olevaan kuvaan.
Vähän matkan päässä Marsalasta merellä alkaa näkyä suola-altaita ja tuulimyllyjä sekä valkoisia suolakasoja. Marsalasta Trapaniin ulottuva alue on tunnettu suola-altaistaan. Suolaa kerätään edelleen, tosin nykypäivänä käytössä ovat lapioiden ja kottikärryjen ohella modernit työkoneet ja niinpä tuulimyllyt ovat vain koristamassa maisemaa ja muistuttamassa aiemmista voimanlähteistä.
Valitsin suolamuseon, Museo del Salen luota lähtevän veneen, jolla matka saareen taittui noin 15 minuutissa. Ensin ajettiin suola-altaiden reunustamaa kanaalia ja sitten pujoteltiin merkittyä reittiä matalalla laguunilla. Koko laguunin alueella veden syvyys on vain noin metrin, ja pohjaan näki hyvin veneestä. Muinaisina aikoina Motyan saareen johti kapea kannas.
Pieni ja rauhallinen saari on ihanteellinen päiväretkikohde. Muodoltaan melko pyöreän saaren halkaisija on alle kilometri. Venelaiturin lähellä on museo, jossa esillä on alueen tärkeimpiä esinelöytöjä.
Kokoelman huippua edustaa Mozian nuorta esittävä marmoripatsas, joka löydettiin alueelta vuonna 1979. 480-luvun tienoille eKr. ajoitetun taitavasti veistetyn patsaan kädet ja jalat ovat katkenneet ja kadonneet. Patsaan esittämää hahmoa ei ole varmuudella pystytty tunnistamaan, olipa kyseessä jumalhahmo tai ihminen. Spekulaatioita on toki tehty. Maalin jälkiä patsaasta on löytynyt, ja se on ollut aikanaan maalattu, kuten antiikin marmoripatsaat tavallisesti.
Museon mielenkiintoisinta antia ovat myös foinikialaiset hautakivet, joissa usein on kuvattuna ihmishahmo tai uurna (kuva tämän kirjoituksen alussa). Saarelta on löytynyt eräänlainen uhrauspaikka tai krematorio, foinikialaisille tyypillinen tophet, jossa poltettiin ihmisuhreja tai ruumiita. Paikalta on löydetty palaneita lasten luunkappaleita.
Jotkin antiikin aikaiset lähteet kertovat foinikialaisten harrastaneen lasten uhraamista jumalille. Näiden kirjoittajat ovat kuitenkin olleet foinikialaisten viholliskansojen edustajia, joten vihollisen julmuutta on ehkä haluttu liioitella. Nykyarkeologien keskuudessa yleinen käsitys on, että poltetut lapset olisivat kuolleet luonnollisesti jo ennen polttoa, joka olisi ollut polttohautaukseen liittyvä menettely.
Muitakin arvoituksia saaren foinikialaiseen menneisyyteen liittyy. Saaren eteläosassa on iso vesiallas, jonka merkitystä ei täysin tunneta. Aiemmin altaan oletettiin olevan satama tai telakka, koska se nykyään on yhteydessä mereen. Tutkimuksia varten allas kuivattiin moneksi vuodeksi 2000-luvun alussa, ja sen pohjasta löydettiin makean veden lähteitä. Nämä muuttivat käsitystä altaan merkityksestä. Se lienee ollut juomaveden lähde ja vesi on mahdollisesti palvellut myös ympäröivien temppelien rituaalisia tarpeita. Kaivaukset ovat osoittaneet, että Kothon-nimellä tunnetun pyhän altaan ympärillä oli iso Baalin temppeli sekä Astarten temppeli. Lisäksi keskeltä allasta havaittiin iso patsaan jalusta. Altaan keskellä on mahdollisesti seissyt kolossaalinen Baal-jumalan patsas.
Kävelypolut kulkevat saaran viiniviljelmien ja joutomaiden halki. Lähellä museota on mukavia eväspaikkoja, mutta jouduin toteamaan, että yksin syöminen ei oikein onnistu täällä. Ärhäkkäät ampiaiset olivat koko ajan vaatimassa osaansa eväistäni. Äänimaisemasta huolehtivat lukuisat sirittävät kaskaat. Muuten saarella oli varsin rauhallista, eikä vierailijoita ollut massoiksi saakka.
Motyassa on tehty aktiivista arkeologista tutkimusta myös viime vuosina ja kaivaukset ovat edelleen käynnissä.
Aikanaan kaupungin suojana olivat vahvat muurit, jotka kiersivät koko saaren. Pituutta muurilla oli 2,5 kilometriä. Muuritkaan eivät lopulta voineet suojata Motyaa sen kovalta kohtalolta. Syrakusan hallitsijan Dionysos I:n johdolla kreikkalaiset valloittivat ja tuhosivat kaupungin vuonna 397 eKr., eikä se enää toipunut tästä. Uusi Lilybaeum-niminen kaupunki alkoi kohota nykyisen Marsalan kohdalle.
Kierrettyäni Motyan saaren oli aika palata veneellä mantereelle ja takaisin Marsalaan. Jatkaakseni foinikialaista teemaa, suuntasin siellä Baglio Anselmin arkeologiseen museoon.
Museon erityisenä vetonaulana on puunilaisen laivan hylky – tai se mitä siitä on jäljellä. Laivan jäänteet löydettiin meren pohjasta 1969, ja ne tunnistettiin karthagolaiseksi kyljessä olevista foinikiankielisistä kirjoituksista. Laiva oli luultavasti laivaston tukialus, ja se upposi Egadisaarten luona mahdollisesti roomalaisia vastaan käydyssä ensimmäisen puunilaissodan päätöstaistelussa vuonna 241 eKr.
Puurakenteisesta laivasta on säilynyt pohjaa ja kylkiä. Sen muotojen perusteella ympärille on koottu metallinen rekonstruktiokehys kokonaisesta aluksesta. Arvioiden mukaan laiva oli pituudeltaan noin 35 metriä ja se on liikkunut sekä purjeilla että airoilla. Oli kiehtovaa katsella näin vanhaa puurakennetta. Ilmeisen hyvää tekoa!
Museossa on myös hylystä ja muualta merestä tehtyjä löytöjä sekä Marsalan kaupungin edeltäjän, kreikkalaisten ja roomalaisten Lilibaeumin alueelta tehtyjä löytöjä.
Foinikialaisista on Italian alueella vähän jälkiä, joten siihen nähden päivän foinikialaiaste muodostui melko korkeaksi. Tällä matkalla pääsin sivuamaan foinikialaista historiaa vielä hivenen hienossa Ericen kaupungissa, muinaisessa elymiläisten Eryxissä, jossa palvottiin foinikialaista Astartea. Sisilian kreikkalaiset rinnastivat hänet rakkauden jumalattareen Afroditeen.
Astarten temppelin papittaret harjoittivat ns. pyhää prostituutiota ja tätä kuvataan Mika Waltarin historiallisessa romaanissa Turms Kuolemattomassa. Päähenkilö Turms rakastuu papitar Arsinoeen ja rakkaudesta tulee waltarimaisen intohimoista ja samalla tuskallista. Kirjassaan Waltari kuvaa muutenkin mielenkiintoisesti Sisilian varhaista historiaa 400-luvun alusta eKr., joten aihepiiristä kiinnostuneille se on hyvää matkalukemista. Itse temppelistä ei ole juuri mitään jäljellä nykyisessä Ericessä, mutta tasangon keskellä kohoavan yksinäisen vuoren huipulla sijaitsevassa kaupungissa on mielenkiintoista historiaa myöhemmiltä ajoilta sekä tietenkin mahtavat näköalat.
Afroditen, Astarten ja niiden roomalaisen vastineen Venuksen suhteista löytyy lisätietoa tältä sivulta.
Foinikialaiset juuret oli myös Solunton muinaisella kaupungilla Palermosta itään. Siellä kuitenkin jäljelle jääneet rauniot ovat käytännössä kaikki roomalaisajalta.
Sisilian historia ja nykyisyyskin on rikas sekoitus monesta suunnasta tulleita valloittajia ja vaikutteita. Sisiliaan ovat jättäneet jälkensä mm. kreikkalaiset, foinikialaiset, roomalaiset, arabit, normannit ja espanjalaiset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi se, että Marsalan kaupungin nimi periytyy arabiaikaisesta nimestä Alin satama tai Allahin satama (Marsa Ali tai Mars-el-Allah). Afrikan läheisyyden maistaa ruokakulttuurissa. Foinikialaisten katoamisesta sen sijaan on jo niin kauan, että heidän jälkiään pitää etsiä maan alta ja meren pohjista.
