Delos, Kreikka
Vierailtu 7.6.2016
Pieni ja nykypäivänä asumaton Deloksen saari oli antiikin maailmassa niin merkittävä, että koko Kykladien saariryhmä määriteltiin sen mukaan. Sana kyklos tarkoittaa kehää, ja muiden Kykladien saarten katsottiin muodostavan tämän kehän Deloksen ympärille. Tarkalleen kartoista katsottuna Delos ei nyt ihan keskellä Kykladeja ole, mutta paikan suuren merkityksen jäljille kyllä pääsee tutustuessaan Unescon maailmanperintökohteeksi nimetyn muinaisen Deloksen kaupungin raunioihin.
Delokselle pääsy oli ollut mielessäni jo useamman vuoden, ja kesän 2016 Kykladien saarikierroksella siihen tarjoutui tilaisuus. Vietin muutaman päivän naapurisaarella Naksoksella, jolta järjestetään päiväristeilyitä, joilla voi vierailla samalla sekä Deloksella että läheisellä Mykonoksen saarella.
Lähtö oli Naksoksen satamasta aamulla yhdeksältä. Naapurisaarelta Parokselta tullut risteilyalus oli kuitenkin parisenkymmentä minuuttia myöhässä ja tuuli merellä oli kova. Laiva ampaisi liikkeelle Naksoksesta kuitenkin ripeästi, ja noin tunnin merimatkan jälkeen myyttinen Delos alkoi näkyä varsin todellisena edessäpäin (kuvassa oikealla).
Delos on yksi klassisen arkeologian merkittävistä kohteista. Jälkipolvien ja arkeologien ei koskaan tarvinnut löytää Delosta, sillä sen sijainti säilyi tiedossa antiikista lähtien.
Hellenistisellä ajalla noin vuoden 100 eKr. paikkeilla Deloksella oli jopa 30 000 asukasta, ja se oli Egeanmeren kaupallinen keskus. Nyt saarella ei asu ketään.
Kaupungin alamäki alkoi Pontoksen kuninkaan Mithridateen hävitettyä Ateenan ja Rooman vaikutusvallan alla olleen kaupungin vuonna 88 eKr. Merirosvojen hyökkäys parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 69 eKr. sinetöi rappion. Roomalaisajalla saarella oli vielä asutusta, mutta sittemmin saari autioitui täysin ja loputkin rakennukset rapistuivat. 1700-luvulle saakka muinaisia rakenteita käytettiin kuin marmorikaivosta rakennusmateriaalin haalintaan ja marmoria poltettiin kalkiksi. Muinaisesineitä myös ryöstettiin usein barbaarisinkin menetelmin Kreikan itsenäistymiseen saakka.
Kreikan valtio antoi Deloksen tutkittavaksi Ranskan arkeologiselle koululle Ateenassa (École française d’Athènes), joka aloitti arkeologiset kaivaukset 1870-luvulla. Kaivaustyöt olivat mittavimmillaan 1900-luvun alkuvuosina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, mutta jatkuvat edelleen. Ranskalaisjohtoinen arkeologia selittää sen, että raunioilla olevat vanhat marmoriset opaskyltit ovat kreikaksi ja ranskaksi. Uudempia opastauluja on myös englanniksi.
Ensisilmäyksellä alue näyttää valtavalta marmorivarastolta. Ehjänä säilyneitä rakennuksia ei ole. Joitakin rakennusten osia on kuitenkin pystytty nostattamaan uudelleen löytyneistä osista. Maan alta on löytynyt myös osittain säilyneitä rakennuksia etenkin teatterin läheiseltä kaupunkialueelta. Arkeologisissa kaivauksissa maata poistettiin paikoin jopa viiden metrin syvyydeltä.
Mytologiassa Delos tunnetaan jumalsisarusten Apollonin ja Artemiin synnyinsaarena. Mytologiasta lisää Wikipediassa.
Deloksella toimi kulttipaikka jo mykeneläiskaudella (noin 1600–1100 eKr.). 800-luvulta eKr. alkaen Apollonin pyhätöstä muodostui yleiskreikkalainen uskonnollinen keskus. Saarella vietettiin Delia-juhlia, joihin kuului sekä uskonnollisia menoja että olympialaisia muistuttavat kisat. Kisapaikkoina toimivat stadion, hippodromi ja teatteri.
Apollon kulttia varten ateenalaiset puhdistivat saaren vuonna 426 eKr. siirtämällä haudat viereiselle Ríneian saarelle. Siitä lähtien saarella ei ollut kenenkään lupa syntyä eikä kuolla. Maallisen elämän alkuun ja loppuun kuuluva toiminta siirrettiin Ríneialle muodostuneeseen rinnakkaiskaupunkiin.
Delos oli Kreikan valtiot yhdistäneiden persialaissotien jälkeen muodostuneen Deloksen liiton muodollinen pääpaikka. Ateena kuitenkin johti liittoa ja siirsi lopulta sen Deloksella sijainneen rahaston Ateenaan käytettäväksi omiin hankkeisiinsa. Delos oli myös vilkas orjakaupan keskus. Vilkkaimpina kauppapäivinä tässä synkässä kaupankäynnissä saatettiin arvioiden mukaan myydä jopa 10 000 orjaa.
Deloksen tärkeimmät temppelit, kauppapaikat, torit ja julkiset rakennukset reunustivat satamasta pyhättöalueelle kulkevaa pyhää tietä.
Pyhän alueen ytimessä olivat kolme Apollonille omistettua temppeliä, jotka pystytettiin vuosina 550–417 eKr. Ne olivat ateenalaisten rakennuttamia. Tosin isoimman, Deloslaisen Apollonin temppelin rakensivat valmiiksi deloslaiset sen jälkeen kun Deloksen liiton kassa oli viety Ateenaan.
Temppelialueella on ollut myös Apollonin sisarelle Artemiille sekä äidille Letolle omistetut temppelit.
Huomattava maamerkki oli Naksoslaisten kolossi, liki kymmenmetrinen alastonta Apollonia esittänyt kuros-tyylinen patsas. Patsas oli niin korkea, että se näkyi merelle temppelialueen talojen yläpuolella.
Romahtaneen patsaan pää oli tallella vielä vuodelta 1673 peräisin olevassa piirroksessa. Tarinan mukaan joko englantilaiset tai venetsialaiset leikkasivat pään ja ottivat sen mukaansa. Pää on kadonnut jäljettömiin. Alkuperäisellä paikalla on jäljellä kahtena palana torso ja lantio. Vasen käsi on Deloksen museossa ja vasen jalka British Museumissa.
Deloksen leijonat ovat ehkä kuuluisimmat saaren monumenteista. Marmoriset patsaat lahjoittivat Delokseen voimakkaasti vaikuttaneen naapurisaaren Naksoksen saaren asukkaat 600-luvulla eKr.
Pyhätön yliluonnollisina vartioina kidat auki seisovien leijonien oli tarkoitus mahdollisesti herättää pyhän kunnioitusta palvontamenojen harjoittajissa.
Kaupungin tuhon jälkeen roomalaiset todennäköisesti käyttivät patsaat rakentamansa puolustusmuurin materiaaleiksi. 1800-luvulla maasta kaivetut alkuperäiset patsaat ovat olleet sisällä Deloksen museossa vuodesta 1999. Ulkoilmassa on esillä niiden kopiot. Vuosisatojen maan alla lepäämisen jälkeen sata vuotta pohjoistuulen, sateen ja merisuolan vaikutuksen alaisena rapisti pahasti niiden yksityiskohtia.
Museossa on jäänteet seitsemästä leijonasta, joista viisi on kutakuinkin leijonan muotoisia ja kahdesta on jäljellä vain pieniä osia. Venetsialaiset veivät yhden patsaista 1700-luvulla Venetsiaan, jossa se on Arsenaalin edessä myöhemmin lisätyllä päällä varustettuna.
Leijonapatsaiden katseet oli kohdistettu Pyhään järveen. Kreikkalaisen mytologian mukaan järven paikalla sijainneen palmun alla ylijumala Zeun puolison Heran raivoa saarelle paennut Leto synnytti jumalkaksoset Apollonin ja Artemiin. Arkeologit kuivattivat malariahyttysille otollisen järven terveydellisistä syistä, ja palmu istutettiin vuonna 1925 sen keskelle. Nyt järven alueen tunnistaa ympäristöä vehreämmästä kasvillisuudesta.
Rantatasangolta Kynthos-vuorelle päin noustaessa tullaan alueelle, jossa oli egyptiläisten ja syyrialaisten jumalten ja kulttien temppeleitä. Ne kertovat siitä, että Delos oli hellenistisellä kaudella varsin kosmopoliittinen kaupunki. Käsitystä entisaikojen näkymästä antaa jälleenrakennettu Isiksen temppelin julkisivu.
Kynthokselle (113 m) kipuamisen jouduin ajanpuutteen vuoksi jättämään väliin. Sen sijaan ehdin tutustua mielenkiintoisiin mosaiikkilattioilla koristettuihin varakkaamman väen taloihin teatterikortteleissa.
Deloksen teatterissa oli paikkoja jopa 6500 katsojalle. Teatterin kiveykset ovat melko huonosti säilyneet, mutta sen muoto on täysin hahmotettavissa.
Teatterin ja sataman väliset ns. Teatterikorttelit esittelevät meille hellenististä asuinarkkitehtuuria kahdelta viimeisimmältä vuosisadalta ennen Kristusta. Taloissa on lattiamosaiikkeja sekä ensimmäistä Pompejin tyyliä edustavia koristeltuja seiniä. Delokselta on löydetty 350 mosaiikkilattiaa.
Hienoimmat mosaiikit ovat niin sanottujen Delfiinien talon, Naamioiden talon, Kolmikärjen talon ja Dionysoksen talon mosaiikit. Sekä Dionysoksen että Naamioiden talossa on mosaiikit, joihin on kuvattu siivekäs Dionysos-jumala ratsastamassa kissapedolla, Dionysoksen talossa tiikerillä ja Naamioiden talossa leopardilla.
Monet Deloksen merkittävimmistä esinelöydöistä ovat Ateenan arkeologisessa museossa, mutta Deloksen oma museo on myös tutustumisen arvoinen. Alkuperäisten leijonapatsaiden lisäksi siellä on patsaita, mosaiikkeja ja muutamia harvinaisia hellenistisen kauden seinämaalauksia, ruukkuja, koruja jne.
Vaikka arkeologinen alue vaikuttikin ensisilmäykseltä isolta marmorivarastolta, sain kuitenkin alueeseen tutustuttuani melko hyvän käsityksen kaupungin muodosta ja laajuudesta. Paikan päältä ostamani kirja on täydentänyt näkemystä vielä kotisohvaltakin käsin.
Delokselle on laivayhteys Mykonokselta ja kesäisin myös Naksokselta. Naksokselta koko päivän risteily maksoi 50 euroa. Aluksi suunnattiin Delokselle, jossa maissaoloaikaa oli kolme tuntia. Se on vähän niukasti perinpohjaiseen Delokseen tutustumiseen. Jouduin tosiaan jättämään Kynthos-vuorelle kiipeämisen väliin ajanpuutteen vuoksi ja kiire haittasi kierroksen loppupäässä rentoa raunioiden koluamista.
Delokselta laiva jatkoi Mykonokselle, jossa arkeologinen museo oli valitettavasti suljettu toistaiseksi. Mykonoksen kaupunki on kykladisen valkoisen kaupungin perikuva, mutta aito kreikkalainen elämäntapa näytti sieltä täysin kadonneen rantalomailevien ja bilettävien turistimassojen tieltä.
Deloksen retkelle on hyvä varata omat eväät ja riittävästi juotavaa. Museon yhteydessä palvelee pieni kahvio. Saarella ei ole juurikaan suojaa auringonpaisteelta, joten se on hyvä huomioida vaatetuksessa ja aurinkovoiteen käytössä.
Deloksen arkeologisen alueen virallinen sivu
Lähteitä
Dominique Mulliez: Delos – The Excavation of the Sacred Island of Apollo. Teoksessa The Great Moments in Greek Archeology.
Frevin Poffley: The Island Hoppers Bible, 2011
Fotini Zaphiropoulou: Delos – Monuments and Museum, Krene Editions, Ateena 2007.