Exomvourgo, Tinos, Kreikka
5.6.2019
Bysantin kukistumisen jälkeen osmanien valtakunta sai haltuunsa suurimman osan nykyisen Kreikan alueesta, mutta mm. Kykladien saaret jäivät venetsialaisten valtaan. Tinos oli yksi näistä saarista. Venetsialaisajan perintönä siellä on edelleen roomalaiskatolinen vähemmistö, mikä on harvinaista ortodoksisessa Kreikassa. Saaren 8000 asukkaasta 3000 on katolisia. Perinteisesti ortodoksit ja roomalaiskatoliset ovat asuneet omissa kylissään, mutta nykyisin uskontokuntien rajat ylittävät avioliitot ovat sekoittaneet tilannetta. Näin kertoivat majapaikkamme omistajat ortodoksi Natassa ja katolinen Georgios. Katolisia löytyy myös läheisiltä Naxoksen (ks. blogikirjoitukseni Naksoksesta) ja Syroksen saarilta.
Kun muut venetsialaisten omistukset Kykladeilla päätyivät ottomaanien haltuun 1500-luvun puoliväliin mennessä, Tinos pysyi yhä Venetsialla. Turkkilaiset kävivät moneen otteeseen 1500- ja 1600-luvuilla haastamassa venetsialaisten valtaa, ja mutta saaren keskellä oleva Exomvourgon (kirjoitusasuja myös: Exobourgo tai Xobourgo) linnavuori kesti piiritykset pitkään. Vasta vuonna 1715 ottomaanit lopulta onnistuivat tavoitteessaan ja saivat itselleen viimeisen venetsialaisen saaren Egeanmerellä.
Tinoksella lomaillessamme päätimme osana yhden päivän autoretkeä käydä kiipeämässä linnavuorelle. Tutustuimme siihen, mitä aikanaan niin mahtavasta linnoituksesta oli jäljellä.
Exomvourgon vuori kohoaa 641 metrin korkeuteen merenpinnasta ja erottuu selvästi Tinoksen maisemasta ̵ ikään kuin se ei kuuluisi paikalleen ollenkaan. Muut saaren vuoret ovat profiililtaan loivempia, mutta Exomvourgo on kivinen piikki saaren keskellä. On helppo ymmärtää, miksi se on valittu linnoituksen paikaksi. Mekin mietimme, että pääseekö ylös muuten kuin vuoristokiipeilijän varusteilla. Yhdeltä vuoren sivulta on kuitenkin melko helppo edetä ylös huipulle.
Exombourgon erinomaisen aseman tajusivat jo esihistoriallisen ajan ihmiset. Arkeologit ovat löytäneet merkkejä asutuksesta ja palvontapaikoista, jotka ovat olleet toiminnassa jo 1100-luvulla eKr. Löydöksiä on nähtävillä Tinoksen pienessä arkeologisessa museossa.
Välillä linnavuori oli hylättynä, mutta vuonna 1207 jKr. alkoi jälleen tapahtua. Palestiinan takaisin valtaamisen sijasta neljäs ristiretki oli kääntynyt Konstantinopolin ryöstelyksi. Sen jälkimainingeissa venetsialaiset Ghisin veljekset ottivat Tinoksen haltuunsa ja perustivat sinne ja muutamalle muulle saarelle oman valtakuntansa. He varustivat Exomvourgosta vahvan linnoituksen. Suvun sammuttua 1300-luvun loppuun mennessä Venetsian tasavalta liitti saaren alueisiinsa.
Kuten alussa kerroin, venetsialaiset kestivät monet ottomaanien piiritykset. Vähän ihmettelen kyllä, miksi ottomaanit eivät vain jatkaneet piirityksiään niin kauan, että linnoituksesta olisi ruoka loppunut. Linnavuorella oli parhaimmillaan 1000–2000 asukasta, yli 600 taloa, useita kirkkoja ja vesisäiliöitä.
Lopulta vuonna 1715 ottomaanit hyökkäsivät niin ison armeijan voimin, että linnoituksen venetsialainen miehistö sopi antautumisesta. Turkkilaiset antoivat heidän lähteä saarelta, mutta antautuminen koitui silti johtajien kohtaloksi: Venetsiassa heidät teloitettiin pelkuruuden vuoksi.
Turkkilaiset päättivät tehdä linnoituksesta heti selvää, ja tarinan mukaan he tuhosivat linnoituslaitteet ja vuoren rakennukset kolmessa päivässä. Tinoksen kaupunki siirrettiin nykyiseen paikaansa meren rannalle. Tällöin Kastrona tähän asti tunnettu linnavuori sai nimen Exobourgo, joka tarkoittaa ”linnoituksen (kaupungin) ulkopuolella”, Exo burgo. Kirjoitusasu Exomvourgo juontunee kreikan kielen b:ksi sanan keskellä kääntyvän μπ-konsonanttiyhdistelmän horjuneesta translitteroinnista latinalaisiksi kirjaimiksi.
Polku ylös vuorelle lähtee roomalaiskatoliselta Jeesuksen pyhän sydämen luostarilta. Luostarilla ei näkynyt muuta elämää kuin remonttimies, joka oli korjaamassa rapistumaan päässyttä kellotapulia. Ohi kulki vanha paimen, puhetta tottelevan ainokaisen vuohensa kanssa.
Nousimme vuorelle läpi raunioituneiden muurien. Vaikka ne eivät kulkua estäneet, ei jyrkkää rinnettä hyökkääminen varmastikaan valloitushaluisille mitään helppoa marssia ollut. Parissa rakennuksessa oli vielä holvimainen katto jäljellä.
Vuoren huipulla on marmorinen risti, jonka yläosa on tosin särkynyt kappaleiksi, ehkä salamaniskusta. Päivä ei onneksi ollut kovin tuulinen: Muuten huipulla olisi ollut hankala pysyä. Näkymät avautuivat saaren molemmille puolille, ja alhaalla laaksossa näkyi myös katolinen ursuliini-nunnien luostari kouluineen. Tosin käytännössä paikalla ei ollut enää yhtäkään nunnaa eikä siten kouluakaan. Yritimme päästä tutustumaan tähän aikanaan länsieurooppalaista sivistystä saaren asukkaille levittäneeseen laitokseen, mutta kyläläinen kertoi meille, että luostarimuseo aukeaa vasta kesäkuun puolivälissä.
Meitä ja paria muuta retkeilijää lukuun ottamatta ihmiselämä tuntui kadonneen paikalta, joka oli reilut 300 vuotta ollut saaren pääkaupunki. Nyt, kun ei tarvita suojaa mereltä tulevia hyökkääjiä vastaan, jyrkkä kukkula olisikin varsin epämukava paikka elää ja yrittää. Sen sijaan tarvitaan kommunikaatioyhteyksiä, nettiä ja puhelimia. Niitä varten korkea paikka on edelleen edukseen, ja huippu on tukiasemien ja antennien aluetta.
Lähteitä